Elämää epämukavuusalueella

Timo Sydänmaanlakka

Timo SydänmaanlakkaTiiminvetäjä, Firstbeat

Liikunta

Firstbeat - Koli vaarojen maraton
Tarina alkaa kesäkuun kuukausipalaveristamme, jossa leppoisa viikonloppu Kolin upeissa maisemissa tuli puheeksi. Peruskestävyyskunnon omaavana, maksimissaan 10km kerrallaan juosseena ajattelin 15km olevan helppo nakki ja siispä ilmoittauduin mukaan! Seuraavana päivänä vietimme Firstbeatin virkistyspäivää, mikä sujui loistavasti sporttisissa tunnelmissa Laukaan Peurungassa curlingia ja frisbeegolfia pelaten ja saunalautalla rentoutuen. Seuraavana päivänä sähköpostejani selaillessa huomasin, että alkuperäinen 15km matka olikin vaihtunut 43 kilometriin ihanien ja kannustavien työkavereideni ansiosta. Ja jos jotain on luvattu niin kaikki itseään kunnioittavat ihmiset tietävät -sehän hoidetaan! Näin alkoi matkani kohti Kolia.
Kesän rientojen jälkeen, heinäkuun lopussa valmistautuminen alkoi. Toki, samojen aikaisemmin mainitsemieni työkavereiden ohjeistuksella. Aluksi parilla 10km lenkillä viikossa, josta matkat nousivat 5km kerrallaan 20km:iin parin viikon välein. Juoksu tuntui hyvältä mutta jostakin syystä ei pk-seudulta löytynyt montaa kaveria, jotka olisisivat lähteneet kanssani 20 kilometrin juoksulenkille. Juoksemista, ei vihaavana mutta ei erityisesti siitä pitävänä nämä parin tunnin lenkit yksinään hiukan ottivat aivoon mutta kuusi kertaa 20km matkat tuli juostua ilman mitään ongelmia. Kuten eräs viisaampi työkaverini osasi kertoa; ei se matka tapa vaan se vauhti! Kenraaliharjoituksena oli 30km juoksu, johon sain yhden kavereistani lahjottua mukaan. Hän jaksoi ensimmäiset 18km mukana, jonka jälkeen otti bussin kotiin ja jouduin taas yksin juoksemaan viimeiset 12km, onneksi ilman minkäänlaisia ongelmia. Tämä enteili hyvää, joten lähdin erittäin levollisin mielin kohti Kolia. Ja kuinka väärässä ihminen voikaan olla…

Sitten koitti h-hekti

Lauantaiaamu 5.10.2013. Suurin osa meistä lähti valloittamaan vaaroja 15 ja 43km matkalle, lukuunottamatta kahta sekopäätä, jotka lähtivät kiertämään maratonlenkin kahteen kertaan. 43 kilometrin matkaajat olivat asettaneet tavoitteekseen ajan kuuden ja seitsemän tunnin väliin.
Lähtö 9.20: Pientä jännitystä oli sykkeellä todennetusti ilmassa kun lähtöpaikalla Garmin näytti jo reippaasti yli 100 sykettä. Maasto oli jo aluksi huomattavasti haastavampaa kuin olin koskaan osannut odottaa mutta ensimmäinen kymppi sujui hymy huulella Kolin mahtavissa maisemissa ja täydellisissä olosuhteissa. Tämän jälkeen huomasin jotakin, mitä en olisi koskaan osannut odottaa: Alamäet olivat huomattavasti vaativampia kuin ylämäet (Tästä ehkä oppia elämään). Pientä krampin tuntemusta etureisissä mutta 17km kohdalla vielä kaikki hyvin. Ensimmäisellä juomapisteellä tein amatöörimaisen virheen ja join kovaan janoon lähes 1,5 litraa vettä ja jatkoin matkaani tavoitellen kuuden tunnin aikaa, mikä oli vielä tässä vaiheessa mahdollista.  Vain muutaman kilometrin jälkeen etureidet alkoivat pistämään kapuloita rattaisiin. 20km kohdalla yllätti täydellinen kramppi etureisissä ja usko loppui…

Henkinen voitto ja euforia

Noin viiden minuutin kyykistelyn, venyttelyn ja suolatablettien jälkeen työkaverit juoksivat ohitseni ja pakotin itseni heidän kannustuksellaan mukaan matkaan. Siitä eteenpäin matka oli tuskallista ja sujui suurimmaksi osaksi kävellen. Epätoivon hetkiä oli meillä kaikilla kolmella mutta tsemppasimme toisiamme eteenpäin kohti maalia. Kolin vaarat eivät tehneet asiaa helpoksi sillä kovimmat nousut osuivat 27km kohdalle ja viimeinen 3km oli verrattavissa mustaksi luokitellun laskettelurinteen ylös kapuamiseen. Äitiä oli ikävä ja akku loppu mutta ylitimme maaliviivan käsi kädessä kolmistaan ja sitä tunnetta oli silloin vaikea ymmärtää. Ainut mitä pystyin ajattelemaan oli aina silmat suljettuani näkemäni lihakeitto, jota oli tarjolla järjetäjien puolesta! Vain vuorokausi sen jälkeen kun olin miettinyt ryhtyväni tuomaan maansiirtokoneita ja moottorisahoja maahan moisista poluista eroon päästäksemme, ilmoittauduin maratonin aiheuttamassa euforiassa ensi kesänä järjestettävään Tahkon Triatloniin.
Kuten mottomme kuuluu: Elämää on eniten epämukavuusalueella!

Eläkää siellä, ylittäkää itsenne! Mielummin kadumme asioita, joita olemme tehneet kuin jättäneet tekemättä!

Piditkö lukemastasi? Tilaa uutiskirjeemme.

Timo Sydänmaanlakka

Timo Sydänmaanlakka Tiiminvetäjä, Firstbeat

Timo on toiminut Firstbeatin hyvinvointitoimintojen esimiehenä rakentamassa parempaa työhyvinvointia vuodesta 2013 lähtien. Hän on ollut mukana tuottamassa henkilöstöjohdon tarpeisiin sopivia hyvinvointiratkaisuja yli kymmenen vuoden ajan.

Lisää artikkeleita