Miksi tyky-päivä on pelkkää puuhastelua?

Tuire Tenkula

Tuire TenkulaBusiness Development Manager, Firstbeat

Työkykyjohtaminen

Tyky-päivän tarkoitus on edistää työntekijöiden työkykyä

Olen elämäni aikana ehtinyt järjestää ja olla mukana mitä erilaisimmissa virkistyspäivissä paistamassa makkaraa, polkemassa kuntopyörää, istumassa luennolla, saunomassa ja niin edelleen. Nämä päivät ovat toki olleet mukavaa vaihtelua työnteolle, mutta itse työkykyyn niillä tuskin on ollut merkittäviä vaikutuksia. Eikö tyky-päivien tarkoitus kuitenkin ole saada aikaan myös aitoja tuloksia? On aika kyseenalaistaa ja päivittää vanhat ajatusmallit muutoksen mahdollistamiseksi.

Ajatusmuutos 1: Uudelleenbrändäys – Tyky-päivän tarkoitus on kehittää ja parantaa työkykyä

Harmillisen usein mukavat tyky-päivät nähdään erillisinä puuhapäivinä, ja budjetti jää usein sen mukaiseksi. Päivältä ei ehkä odotetakaan työkykyyn vaikuttavia tuloksia, kunhan nyt vain vaan tehdään jotain kivaa, kun on aina ennenkin tehty. Ei sillä, että kiva olisi jotenkin huono asia, mutta hauskanpidolle työnantaja järjestää kyllä aikaa esimerkiksi pikkujoulun tai kesäpiknikin merkeissä. Tällaiset rennot tapahtumat kasvattavat tyky-päivien tapaan me-henkeä, joka saa työnilon ja tuottavuuden kukoistamaan. Kaikesta kivasta huolimatta nämä virkistyshetket harvemmin sytyttävät ihmisissä kipinän elämäntapamuutoksille, joilla saadaan suurimmat vaikutukset yksilölliseen työkykyyn.

Annetaan siis tyky-päivälle se painoarvo ja tarkoitusperä, mikä sillä alun perin on eli henkilöstön työkyvyn parantaminen ja yrityksen työkykyriskien vähentäminen. Tämä kannattaa kertoa suoraselkäisesti myös työntekijöille: haluamme sinun jaksavan ja kykenevän tehdä meillä töitä eläkeikään asti, ja siksi tarjoamme tyky-päivänä työkaluja hyvinvoivaan arkeen ja työhön.

Ajatusmuutos 2: Tuloksellisuus – Työkyky ei ole nihkeää nillittämistä

Toteutetaan siis tyky-päivä, joka tuottaa tuloksia koko vuoden. Asetetaan tavoitteeksi oppia jotakin uutta itsestä ja ottaa hyvinvointia tukevista neuvoista vaari. Viestitään ja tehdään kaikille selväksi, että moderni työkyky ja sen kehittäminen eivät ole nihkeää nillittämistä, jossa mitataan grammoja ja kielletään kaikki. Korostetaan, että työkyky syntyy ymmärryksestä ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

Jämpti on näin, sillä työkyky rakennetaan pääosin työajan ulkopuolella. Työnantaja voi vaikuttaa työpaikalla vallitseviin olosuhteisiin, mm. työturvallisuuteen, ergonomiaan ja kulttuuriin, mutta suurimmat työkyvyn rakennuspalikat lepäävät yksilön omien valintojen varassa. Yksilötasolla elämänhallinnan, liikunnan, ravinnon, unen ja sosiaalisen elämän laatuun voi vaikuttaa vain, jos saa yksilön jakamattoman huomion. Me Firstbeatilla olemme huomanneet, että huomiota on helppo saada, jos sinulla vain on tarjota mitattua, yksilöllistä ja ajankohtaista dataa.

Järjestä tänä vuonna vaikuttava tyky-päivä

On aika tuoda tyky-päivän keskiöön henkilö itse, ja näyttää hänelle vapaa-ajalla tekemiensä valintojen vaikutukset työkykyyn ja energiatasoon. Lahjomaton ja paras työkalu tähän on Firstbeat Life työhyvinvointiratkaisu.

Tarjoa henkilöstöllesi Firstbeat-mittaus joko paria viikkoa ennen tyky-päivää tai sen yhteydessä. Innostava kickoff-tilaisuus motivoi mukaan mittaukseen, ja matkan varrella pidetyt valmennukset mm. webinaarien ja luentojen muodossa tarjoavat uusia näkökulmia arkeen ja antavat konkreettisia vinkkejä hyvinvoinnin edistämiseen.

Suunnitteluvaiheessa  Customer Success Managerimme auttavat sinua luomaan päivän muun ohjelman pitkäjänteisyyttä tukevaksi. Ryhmävalmennuksen jälkeen mietitään ryhmissä, miten työyhteisö voisi tukea elämäntapamuutoksia ja mitä yhteisöllisiä tavoitteita on mahdollista luoda. Liikuntapisteitä kerryttämällä työnantaja voi esimerkiksi tarjota työajalla käytettävän liikuntatunnin. Tyky-päivä voidaan päättää vaikkapa rentouttavaan venyttelyyn tai pesismatsiin.

Mitä tyky-päivän jälkeen?

Vaikuttavan tyky-päivän jälkeen on helppo tuudittautua ajatukseen, että homma on nyt hoidossa. Tilanteet kuitenkin muuttuvat jatkuvasti ja elämällä on taipumus heittää eteen uusia haasteita, joten yksilön on tärkeää pystyä mukauttamaan valintojaan kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Asetu siis jämäkästi luomasi kulttuurinmuutoksen taakse tukemalla ja vahvistamalla yksilöä ja hänen työkykyään tukevia elämäntapavalintoja – timanttiset tulokset kun syntyvät hyvinvoivista yksilöistä.

Haluatko siirtyä satunnaisista tyky-päivistä aitoon työhyvinvoinnin kehittämiseen?

Tutustu ja jaa

Tuire Tenkula

Tuire Tenkula Business Development Manager, Firstbeat

Myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun uunissa paahdettu Tuire tavoittelee järisyttäviä asiakaskokemuksia ja myyntitilanteita, joissa ihminen kohtaa ihmisen. Työpäivän jälkeen Tuire tasapainoilee usein ilmajoogakankaissa, palauttavia hetkiä tavoitellen.

Lisää artikkeleita