Työ ja hyvinvointi

FinMeas

”Hyvinvointianalyysi on meille sopiva juttu”

Olemme panostaneet viimeisen vuoden aikana erityisen paljon liikuntaan ja työhyvinvointiin, sillä henkilöstömme hyvinvointi on meille tärkeä asia.

MotiOne

”Hyvinvointianalyysissa jokainen osallistuja on voittaja”

Innovatiivinen ja sisäistä yrittäjyyttä vaaliva jyväskyläläinen hyvinvointiyritys MotiOne on toiminut Firstbeatin kumppanina vuodesta 2016 lähtien.

Pirkkalan kunta

Hyvinvointianalyysi osana työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista

Pirkkalan kunta tarjosi keväällä 2018 henkilöstölleen mahdollisuuden osallistua pienellä omavastuulla sykevälivaihteluun perustuvaan Firstbeat Hyvinvointianalyysiin.

NCC

”Mietin, miten saamme henkilöstön innostumaan – mutta huoli osoittautui turhaksi.”

Kesäkuussa 2017 ryhmä NCC Industry Oy:n asfalttityöntekijöitä ja työnjohtajia osallistui kolme vuorokautta kestävään Firstbeat Hyvinvointianalyysiin.

LähiTapiola

LähiTapiola panostaa henkilöstöönsä

Vakuutusyhtiö LähiTapiola toteutti valtakunnallisen esimiespäivänsä yhteydessä huikean osallistujamäärän keränneen hyvinvointiprojektin Firstbeat Hyvinvointianalyysilla.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Tasapainoista arkea ja hyvää oloa maaseudun pienyrityksille

Kilpailukykyinen keskisuomalainen maaseutu -koulutushankkeen työhyvinvointiryhmässä otetaan askeleita kohti tasapainoista ja hyvinvointia tukevaa arkea.

BMW

”Mittaukset ovat herättäneet henkilöstämme tekemään parempia valintoja”

BMW:n tavoitteena on parantaa henkilöstön kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tätä tavoitetta BMW on lähtenyt toteuttamaan yhdessä Firstbeatin kanssa.

Aku Louhimies

Tuntematon sotilas pian ensi-iltaan: Kuinka ohjaaja Aku Louhimies huolehti omasta hyvinvoinnistaan kuvausten aikana?

Aku Louhimies seurasi Tuntematon sotilas -elokuvaprojektin henkistä ja fyysistä kuormittavuutta Firstbeat Hyvinvointianalyysin avulla.

Keskisuomalainen Oyj

”Ei ole hanketta, josta olisi tullut positiivisempaa palautetta”

Parempaan työssäjaksamiseen tähtäävä hanke herätti henkilöstöä kiinnittämään huomiota omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Satakunnan sairaanhoitopiiri

”Parasta Hyvinvointianalyysissa on koko paketti”

Satakunnan sairaanhoitopiirissä tarjottiin tänä vuonna henkilökunnalle mahdollisuus osallistua Firstbeat Työkykykartoitukseen yhtenä TYKY-toimintamuotona.