Cuckoo ja Firstbeat yhteistyössä – ratkaisuja stressin ja liikkumattomuuden haasteisiin

Cuckoo ja Firstbeatin aloittavat yhteistyön vastatakseen stressin ja liikkumattomuuden kasvaviin haasteisiin. Firstbeat-mittaus kertoo stressin ja hyvinvoinnin tilannekuvan ja Cuckoon innostava hyvinvointisovellus kannustaa pitämään tauot ja ohjaa liikkumaan. Yhdessä ratkaisut rakentavat työntekijöiden terveyttä ja parantavat työkykyä kestävällä tavalla.

Lisääntynyt istumatyö ja työympäristöjen digitalisoituminen ovat tuoneet mukanaan uusia työkykyriskejä, jotka vaikuttavat työntekijöiden henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Toimistotyöntekijät liikkuvat entistä vähemmän, viettävät pitkiä aikoja staattisissa asennoissa ja kokevat yhä enemmän stressiä muuttuvan ja nopeatempoisen työelämän vaatimusten keskellä. Ei siis ihme, että viime vuonna jopa 49 % Firstbeat-mittauksiin osallistuneista kertoi tuntevansa itsensä stressaantuneeksi.

Vaikka hyvä työkyky saatetaan nähdä ensisijaisesti työntekijän etuna, sillä on paljon positiivisia vaikutuksia myös yrityksille ja koko yhteiskunnalle. Cuckoo ja Firstbeat ovat aloittaneet yhteistyön, jotta työkyvyn ylläpitämisen haasteisiin voisi vastata entistä paremmin työkykyriskejä johtamalla. 

Cuckoo ja Firstbeat auttavat organisaatioita tunnistamaan liikkumattomuuden ja stressin vaikutukset työntekijöiden hyvinvointiin ja kehittämään ratkaisuja, kuten ergonomisia työskentelytapoja, taukoliikuntaa ja stressinhallintatyökaluja. Näin voidaan paitsi vähentää sairauspoissaoloja ja lisätä yrityksen tuottavuutta, myös edistää työntekijöiden terveyttä ja työssä jaksamista pitkällä aikavälillä.

Datalla ja konkreettisilla työkaluilla lisää hyvinvointia organisaatioon

Liikkumattomuuden haasteet, arkiaktiivisuuden väheneminen ja istumatyön vaikutukset näkyvät selvästi suomalaisten työntekijöiden hyvinvoinnissa. Firstbeatin laajan mittaustietokannan mukaan työajalla tapahtuva palautuminen on heikentynyt kahden viime vuoden aikana ja samaan aikaan koettu stressi on kasvanut.

Yritykset tarvitsevat konkreettisia ratkaisuja työntekijöiden hyvinvoinnin ja työkyvyn tukemiseen, ja tästä syystä Firstbeat ja Cuckoo ovat yhdistäneet voimansa. Firstbeat-mittaus tarjoaa kattavan stressin ja hyvinvoinnin tilannekuvan yksilö- ja ryhmätasolla, ja auttaa näkemään, minkälaiset asiat vaativat huomiota. Cuckoo-hyvinvointisovellus taas kannustaa pitämään taukoja ja ohjaa liikkumaan, lisäten näin sekä liikettä että palautumista työpäivään. Yhdessä Firstbeatin ja Cuckoon avulla organisaatio pystyy vastaamaan niihin haasteisiin, joita työyhteisössä esiintyy ja tarjoamaan uudenlaisia ratkaisuja.

– Olemme innoissamme yhteistyöstä! Firstbeat-mittausten mukaan korkea stressitaso, heikko palautuminen työpäivän aikana ja vähäinen arkiaktiivisuus ovat tyypillisiä yritysten haasteita. Cuckoon aktivoiva sovellus tuo ratkaisun näihin haasteisiin. Se kertoo, kun on tauon paikka ja auttaa lisäämään liikettä ja palauttavia hetkiä päivään innostavalla tavalla. Parempi yöuni rakennetaan jo päivän aikana ja siten liikkeen lisäämisellä ja taukojen pitämisellä voidaan saada vaikuttavia tuloksia niin hyvinvointiin kuin työkykyyn, kommentoi Firstbeatin liiketoimintajohtaja Juho Tuppurainen

– Firstbeat-mittaus ja Cuckoo-sovellus tukevat yhdessä työntekijöiden hyvinvointia täysin uudenlaisella tavalla. Firstbeatin avulla käyttäjä pääsee näkemään, miten omaa hyvinvointia ja palautumista voi edistää, ja Cuckoo puolestaan tukee näihin tavoitteisiin pääsemistä muistuttamalla taukojen pitämisestä ja kertomalla, millainen tauko sopisi juuri tähän hetkeen. Näin päästään kohti entistä kokonaisvaltaisempaa yksilön hyvinvointia, joka näkyy myös yrityksissä viivan alla, kertoo Amel Gaily, Cuckoon toimitusjohtaja.

 

Cuckoo & Firstbeat -paketin sisältö

Paketti sisältää kick-off tilaisuuden, Firstbeat Life -mittaukset, Cuckoo-sovelluksen, viestintämateriaalit ja johdon raportin. Pakettia on aina mahdollista räätälöidä yrityksenne tarpeisiin paremmin sopivaksi ja lisätä esimerkiksi asiantuntijaluentoja ja valmennuksia pakettiin.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää juuri teille sopivasta hyvinvointikokonaisuudesta!

Jos pidit tästä uutisesti, tilaa uutiskirjeemme.