Mennyt tapahtuma

Kuinka digitalisaatio muuttaa työelämää? Firstbeat Työhyvinvoinnin TulosFoorumissa 13.4.

TTF8 banner lyhyt 17_03_2016

Digitalisaatio vaikuttaa työelämään ja tuo mukanaan sekä haasteita että mahdollisuuksia. Monet työntekijät viettävät pitkiä aikoja näyttöpäätteillä, ja siksi työpäivänaikaiset palauttavat tauot ovat erittäin tärkeitä jaksamisen kannalta. Jokaisen työntekijän on hyvä tunnistaa, miten ja milloin hän palautuu parhaiten. Firstbeat auttaa toteuttamaan kannattavan työhyvinvointiprojektin, jossa yksilöt saavat henkilökohtaista tietoa oman kehon toiminnasta. Tule keskustelemaan kanssamme Työhyvinvoinnin TulosFoorumiin, kuinka henkilöstösi hyvinvointia ja tuottavuutta voidaan lisätä.

Työhyvinvoinnin TulosFoorumissa keskustellaan tänä keväänä aiheesta ”Digitalisaatio muuttaa työelämää – Työhyvinvoinnin uudet haasteet ja keinot”. Foorumissa kuullaan useita puheita mm. IBM Suomen toimistusjohtaja Tuomo Haukkovaaralta, Martelan henkilöstöjohtaja Maija Kaskelta ja Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruususelta. Pääset tutustumaan yrityksiin, joissa työhyvinvointi on keskeinen asia. Lisäksi esitellään uusia digitaalisia ratkaisuja työhyvinvoinnin kehittämisen tueksi.

Varaa paikkasi tapahtumasta nyt! Saat liput -20% alennuksella koodilla FIRSTBEAT.

Ilmoittaudu mukaan foorumiin 

Joka vuonna järjestettävä Työhyvinvoinnin TulosFoorumi kokoaa yhteen liiketoiminta- ja HR-johdon henkilöitä, jotka ovat motivoituneita kehittämään keinoja tuottavamman työelämän saavuttamiseksi. Tapahtuma järjestetään 13.4.2016 Marina Congress Centerissä Helsingissä. Lue lisää ja ilmoittaudu tapahtuman websivulla. Seuraa tulosfoorumia Twitterissä #tulosfoorumi.


Muut tapahtumat