Hyvinvointianalyysin uudet ominaisuudet

Hyvinvointianalyysin päivitys 28.10.2018

Hyvinvointianalyysin selitesivu uudistui

Uudistimme Hyvinvointianalyysin selitesivun. Sivun ulkoasu muuttui ja samalla teimme teksteihin pieniä parannuksia. Selitesivu löytyy jatkossa heti raportin alusta. Näin asiakkaasi pääsee perehtymään raporttiinsa paremmin vaikka jo ennen palautekeskustelua. Tutustuthan itsekin uudistettuun selitesivuun esimerkkiraportista!

Parannus ryhmäraportille

Projektin yhteenvedon stressisivun laskenta uudistui. Mitattu stressitasapaino perustui aiemmin Asiantuntijaraportin seurantasuosituksiin. Muutimme laskentaa niin että tulos pohjautuu nyt asiakkaiden stressin ja palautumisen tasapainon pisteisiin. Pisteperusteinen laskenta on jo aiemmin ollut käytössä uni- ja liikuntaosioissa. Nyt siis kaikki Projektin yhteenvedon tulokset perustuvat stressin ja palautumisen tasapainon, unen sekä liikunnan pisteisiin.

Automaattinen tilausmuistutus

Muistutamme asiakastasi puolestasi mittalaitteen tilauksesta (tämä koskee vain Center ja Center+ -asiakkaita). Muistutusviesti lähtee asiakkaalle automaattisesti sähköpostiin mikäli hän ei ole tilannut mittalaitetta 7 vrk kuluessa tilauslinkin lähettämisestä. Tuttuun tapaan muistutamme asiakastasi edelleen myös päiväkirjan täyttämisestä ja laitteen palauttamisesta.

Hyvinvointianalyysin päivitys 2.9.2018

Syksy käynnistetään laittamalla askelta toisen eteen

Lanseerasimme Hyvinvointianalyysiin kauan odotetun Kuntotaso-ominaisuuden, joka kertoo mittausdataan perustuvan arvion käyttäjän maksimaalisesta hapenottokyvystä (VO2max) puolen tunnin reippaasta kävelystä.

Maksimaalinen hapenottokyky, VO2max, kuvastaa kestävyyskunnon tasoa ja on terveyden arvioinnin tärkeimpiä mittareita. Se kuvaa hengitys- ja verenkiertoelimistön ja lihasten kykyä kuljettaa ja hyödyntää happea maksimaalisessa fyysisessä rasituksessa. Hyvä kestävyyskunto on tutkitusti yhteydessä parempaan terveyteen ja suorituskykyyn sekä pienempään kuolleisuusriskiin. Kuntotaso on myös tärkeä tekijä palautumisen ja stressinsietokyvyn kannalta.

Kuntotaso-ominaisuus tarjoaa merkittäviä etuja sekä asiakkaallesi että sinulle hyvinvoinnin ammattilaisena! Asiakkaasi saa tarkan arvion omasta kestävyyskunnostaan sekä tietoa siitä, onko oma kunto riittävän hyvällä tasolla terveyden tukemiseksi. Lisäksi oman kuntotason tiedostaminen toimii tehokkaana motivaattorina liikunnan harrastamiseen ja kunnon kohottamiseen.

Sinulle asiantuntijana Kuntotaso mahdollistaa entistä yksilöllisemmän, tarkkaan kuntoarvioon perustuvan liikuntaohjelman suunnittelun. Ylikuormitustilan välttämiseksi ja kunnon kehittymiseksi on tärkeää, että liikuntaohjelma perustuu asiakkaan todelliseen kuntotasoon.

30 minuutin kävely riittää

Kuntotason saa selville tekemällä Hyvinvointianalyysin aikana puolen tunnin reippaan kävelylenkin tasaisessa maastossa. Kävelymatkan pituuden tulee olla vähintään kaksi kilometriä. Kävellen suoritettava kuntotason arvio on lähes kaikille sopiva, helppo ja turvallinen tapa selvittää oma kestävyyskunnon taso. Ainoastaan kävelyä rajoittava sairaus tai beetasalpaajalääkitys on esteenä Kuntotason luotettavalle arvioinnille. Kuntotason arvio on vapaaehtoinen joten Hyvinvointianalyysin voi toteuttaa myös ilman sitä.

Ominaisuus on maksuton. Lisätietoa Kuntotaso-ominaisuudesta saat alla olevasta webinaaritallenteesta. 

Automaattinen unentunnistus paikkaa puuttuvia päiväkirjamerkintöjä

Uusi automaattinen unentunnistustyökalumme arvioi puuttuvat unijaksot puolestasi. Jatkossa ohjelma huomauttaa tunnistamistaan unijaksoista ja voit näppärästi lisätä ne asiakkaasi päiväkirjaan yhdellä klikkauksella. Analysointi nopeutuu kun unijaksoja ei tarvitse kysellä jälkeenpäin tai arvioida itse syketietojen perusteella. Muut unijaksojen muokkausominaisuudet säilyvät ennallaan. Huomaathan että automaattinen unentunnistus ei korvaa päiväkirjamerkintöjä joten korostathan asiakkaillesi että unijaksot tulee edelleen merkitä päiväkirjaan.

Lisäksi:

Seurantamittausten välillä navigoiminen helpottui! Toimme asiakkaan mittausprofiiliin valikon edellisistä mittauksista. Jos asiakkaallasi on aiemmin toteutettuja mittauksia pääset tarkastelemaan niitä helposti valikon kautta.

Hyvinvointianalyysin päivitys 27.5.2018

Liikuntapisteiden esitystapa uudistui

Uudistuksen myötä kovatehoisesta tai määrällisesti runsaasta liikunnasta pisteitä voi kertyä yli 100. Pisteet esitetään tällaisissa tilanteissa muodossa 100+/100. Mikäli liikuntapisteitä kertyy yli 100, tämä absoluuttinen pistemäärä huomioidaan yhteenvetosivun keskiarvossa. Muutos huomioi entistä paremmin liikunnan kokonaiskuormituksen ja sen aiheuttaman palautumisen tarpeen.

Tiedote asiakkaan suostumusten keräämisestä

Asiakkaasi tulee laitteen tilausvaiheessa antaa suostumus henkilötietojensa (mm. mittausdata ja terveystiedot) tallentamiseen ja käsittelyyn. Firstbeat käsittelee tietoja Hyvinvointianalyysin tuottamiseksi. Mikäli asiakas ei hyväksy ehtoa, ei laitteen tilaaminen ole mahdollista. Jos teet mittauksia omia laitteitasi käyttäen tulee asiakkaasi hyväksyä ehdot avatessaan sähköisen päiväkirjan. Mittauksen analysointi on mahdollista ainoastaan suostumuksen antamisen jälkeen.

Huom! Mikäli toteutat sähköpostittomille asiakkaillesi mittauksia paperista päiväkirjaa käyttäen tulee sinun hyväksyä käyttöehdot Hyvinvointianalyysi-ohjelmaan asiakkaasi puolesta. Tätä varten sinun täytyy pystyä osoittamaan, että asiakastasi on informoitu tietojen käsittelystä oman rekisteriselosteesi mukaisesti ja hän on antanut suostumuksen henkilötietojensa käsittelyyn. Voit tehdä tämän esimerkiksi lomakkeella, joka tulee saataville Hyvinvointianalyysin oppimisympäristöön Ladattava materiaali -sivulle.

Tarjoamme sinulle myös esimerkkipohjan rekisteriselosteesta, jota voit käyttää oman rekisteriselosteesi luomiseen verkkosivuillamme julkaistavan materiaalin ohella: https://www.firstbeat.com/fi/tietosuoja/. Huomaathan että rekisteriselostepohja on päivitetty edellisen uutiskirjeen jälkeen, käytäthän päivitettyä versiota.

Käyttöehtojen hyväksyminen Hyvinvointianalyysi-ohjelmaan asiakkaasi puolesta tulee mahdolliseksi 10.6. mennessä. Tähän asti sähköpostittomien asiakkaidesi Hyvinvointianalyysi-raporttien luomisessa on käyttökatko. Käyttökatko koskee 27.5. jälkeen käynnistettyjä mittauksia. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa. Asiaan liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä meihin osoitteella palveluntarjoajat@firstbeat.com.

 

Hyvinvointianalyysin päivitys 4.3.2018

Laskutuskäytäntömme muuttuu

Laskutuksen selkeyttämiseksi ja mittausprosessin tehostamiseksi päivitämme laskutuskäytäntöämme siten, että jatkossa krediitti kuluu raportin luomisen sijaan jo laitteen tilaushetkestä. Näet siis jatkossa helposti ajantasaisen tiedon siitä, kuinka monta krediittiä tililläsi on vielä jäljellä! Suosittelemme muistuttamaan asiakkaitasi, että laitteen tilaus on sitova – näin varmistat, että mittaukset toteutuvat suunnitellusti. Epäonnistuneen mittauksen voit edelleen uusia ilman kustannuksia 40 vuorokauden kuluessa Uusintamittaus-painikkeen kautta.

Myöhästyneiden, rikkoutuneiden tai kadonneiden laitteiden osalta siirrymme asiakkaidemme kannalta helpompaan ja edullisempaan veloitustapaan vähentämällä tililtäsi 2 krediittiä (aiempi veloitus 249 € per laite). Mikäli tililläsi ei ole riittävästi krediittejä, lähetämme tuttuun tapaan 249 € laskun per laite.

Muutoksia laskentaan

Hapen- ja energiankulutuksen laskenta on uudistettu, ja päivityksen myötä esimerkiksi energiankulutus pystytään arvioimaan aiempaa tarkemmin. Lisäksi hyödynnämme kiihtyvyysanturin tuottamaa tietoa aiempaa monipuolisemmin, minkä myötä pystymme erottelemaan paremmin matalasykkeistä liikuntaa, kuten kävelyä. Myös stressin ja palautumisen tunnistaminen tarkentuu. Hyvinvointianalyysi erottelee nyt tarkemmin stressin ja palautumisen tasoja poikkeavissa tilanteissa, esimerkiksi normaalia korkeampien leposykkeiden yhteydessä.

Jos asiakkaasi on suorittamassa seurantamittausta, suosittelemme analysoimaan ensimmäisen mittauksen tulokset uudestaan. Näin tulokset ovat toisiinsa nähden vertailukelpoiset.

Lisäksi

  • Uudistimme seurantaraportin! Raportin avulla havainnollistat asiakkaallesi entistä selkeämmin mittaustuloksissa tapahtuneita muutoksia. Seurantaraportilta näet millaisia muutoksia unessa, stressin ja palautumisen tasapainossa sekä liikunnassa on tapahtunut mittausten välillä ja motivoit näin asiakastasi tavoitteiden saavuttamiseen. Katso esimerkkiraportti
  • Teimme harjoitusvaikutusraportin luontivaiheeseen parannuksen, jonka ansiosta harjoitusten lisääminen ja muokkaaminen harjoitusvaikutusraportille sujuu nyt helpommin. Käy kokeilemassa vaikka heti!

Tarkempaa tietoa uudistuksista löydät tallenteesta:

 

Hyvinvointianalyysin päivitys 8.10.2017

Lisäsimme Hyvinvointianalyysi-ohjelmaan uusia ominaisuuksia. Nyt pääset mm. muokkaamaan mittauksen unijaksoja näppärästi suoraan mittausnäkymässä. Tähän toivottuun ominaisuuteen kannattaa ehdottomasti tutustua sillä se helpottaa ja nopeuttaa analysointityötäsi!

Lisäksi voit nyt esimerkiksi tarkastella asikastyytyväisyyskyselyn tuloksia ja asiakkaidesi jättämää palautetta sekä lisätä halutessasi yrityksesi logon tulosraportin etusivulle.

Näistä ja muista uudistuksista kerromme alla olevassa podcastissa:

Podcastissa mainittujen ominaisuuksien lisäksi uudistimme ryhmäraporttien ulkoasuja ja päivitimme loppuasiakkaalle lähetettävien sähköpostien tyyliä.

Käy tutustumassa Hyvinvointianalyysin uusiin ominaisuuksiin omilla tunnuksillasi vaikka heti!

Hyvinvointianalyysin päivitys 23.7.2017

Hyvinvointianalyysi sai uuden upean ilmeen! Loppuasiakkaalle näkyvä päiväkirja, tilaussivu ja sähköpostiviestit päivittyivät uuteen ilmeeseen viime syksynä ja nyt uudistimme Hyvinvointianalyysi-ohjelman saman ulkoasun mukaiseksi.

Jatkossa Hyvinvointianalyysiin kirjautuessasi näet Firstbeatille tuttua valkoista, punaista ja mustaa. Sisältö ja käytettävyys säilyvät ohjelmassa ennallaan. Lisäksi teimme pieniä parannuksia:

  • Mikäli haluat vaihtaa kartoitukselle asiantuntijan, voit tehdä sen heti kartoituksen luontivaiheessa tai jälkeenpäin
  • Jos sinulla on tiedossa asiakkaasi kuntotestillä mitattu VO2max-arvo, voit nyt lisätä sen taustatietoihin.

Hyvinvointianalyysin päivitys 18.6.2017

Hyvinvointianalyysi-raportti ja Hyvinvointianalyysin yhteenvetoraportti ovat kokeneet uudistuksen niin ulkoasun kuin sisällönkin osalta. Jo aiemmin raportista tutut Liikuntapisteet saavat kaverikseen pisteet stressin ja palautumisen tasapainosta sekä unen palauttavuudesta. Pisteet auttavat hahmottamaan, mitkä osa-alueet tukevat hyvinvointia tällä hetkellä ja missä on vielä kehitettävää.  Katso uudistuneesta Hyvinvointianalyysin raportista miltä uudistukset näyttävät.

Kuva Hyvinvointianalyysin yhteenvetosivulta. Mitä korkeammat pisteet, sitä suurempia terveyshyötyjä mittauksen aikana saavutettiin.

Täydennämme jälleen Uutta Hyvinvointianalyysia. Kesäkuun päivityksessä olemme lisänneet Työkalut-osioon Bodyguard 2 -asetustyökalun, jolla pystyt tarkistamaan mittalaitteesta mm. akun varauksen, mittaushistoriaa, kellonajan ja aikavyöhykkeen. Tilin pääkäyttäjät löytävät myös Hallinta-osiosta asetukset palvelun mukauttamiseen. Pystyt muokkaamaan raportin kansilehteä oman palvelun näköiseksi sekä liittämään logosi näkyviin raportille ja osaksi asiakkaalle lähetettäviä sähköposteja. Mikäli olet jo käyttänyt ominaisuutta vanhalla versiolla, siirtyvät asetukset automaattisesti uuden version mukaisiksi.

Tuomme Center-konseptista täydennetyn version Center+ nyt saatavillesi. Plus-versio tarjoaa nimensä mukaisesti vähän enemmän – nimittäin valmiiksi analysoidut raportit tilillesi! Firstbeat saa ilmoituksen, kun asiakkaasi mittausdata on valmiina analysointiin ja analysoi tulokset puolestasi yhden työpäivän kuluessa. Voit siis siirtyä helposti suoraan palautteenantoon. Tutustu Center+ konseptiin tarkemmin.

Lisäksi:

  • Lisäsimme uusintatilauspainikkeen Hyvinvointianalyysi-ohjelmaan helpottamaan Center-tilauksia.
  • Pieniä parannuksia asiantuntijaraportille kuormitustilan luokituksen osalta.

Stressin ja liikunnan tunnistusta on parannettu. Liikuntapisteiden laskentaa on hieman tiukennettu kuvaamaan paremmin reippaasta ja rasittavasta liikunnasta saatavia terveyshyötyjä. Lisäksi Yhteenvetoraportilla on keskiarvon sijaan kumulatiivinen liikuntapistelaskenta, joka huomioi liikunnan tuottamat terveyshyödyt koko mittausjaksolta.

HUOM! Mikäli teet seurantamittauksia tai tutkimusta, suosittelemme analysoimaan päivityksen myötä myös alkumittausten tulokset uudelleen tulosten vertailtavuuden vuoksi.

Nämä ominaisuudet, sekä uuden raportin esittely on saatavilla webinaari-tallenteena. Katso video alta.

 

Hyvinvointianalyysin päivitys 19.2.2017

Lisäsimme Uuteen Hyvinvointianalyysiin ryhmäraportointityökalun ja laajensimme Center-konseptiamme.

Kehitämme Uutta Hyvinvointianalyysia jatkuvasti, ja tässä päivityksessä lisäsimme ohjelmaan toivotun Ryhmäraportointityökalun. Tutun ominaisuuden selkeämpi ja paranneltu versio on nopea käyttää ja sillä voit koostaa ryhmäraportteja kätevästi haluamistasi ryhmistä tai yksilöistä. Ensimmäistä kertaa myös Projektin Yhteenveto -raporttia voi koostaa useista ryhmistä ja yksilöistä.

Auta meitä kehittämään Uutta Hyvinvointianalyysia. Kirjaudu tunnuksillasi ja kirjoita meille palautetta. Voit myös kertoa toiveesi, mikäli kaipaat jotain ominaisuutta vielä vanhasta Hyvinvointianalyysista.

Täydensimme myös Center-konseptia mahdollisuudella tilata mittalaitepakkaus asiakkaan puolesta valitsemaasi osoitteeseen. Tilauksen voi tehdä yhdelle henkilölle tai ryhmälle, sekä halutessaan ajastaa myöhemmäksi. Tutustu ammattilaisille tarkoitettuun tilaussivuun osoitteessa order.firstbeat.com/professional. Jos siirryt suoraan linkistä, sinulta kysytään Hyvinvointianalyysi-tunnuksiasi. Vaihtoehtoisesti pääset tilauslomakkeelle myös suoraan Hyvinvointianalyysiohjelmasta.

Lisäksi:

  • Mikäli käytössäsi on jokin ajanvarausjärjestelmä, onnistuu sen yhdistäminen osaksi asiakkaan Hyvinvointianalyysikokemusta. Kysy lisää tuotetuestamme niin opastamme sinut alkuun.
  • Lisäksi selkeytimme lisälyöntien näkyvyyttä asiantuntijaraportilla
  • Firstbeat Uploader pluginia on paranneltu. Suosittelemme pluginin päivittämistä.
  • Mozilla Web Extensionin Bodyguard-2 pluginille.

Hyvinvointianalyysin päivitys 30.10.2016

Olemme täydentäneet Uutta Hyvinvointianalyysia Ryhmäominaisuuksilla.
Saatavillasi on tutun ominaisuuden selkeämpi ja paranneltu versio, jossa voit toteuttaa ryhmien analyysit ja luoda ryhmäraportteja. Voit toteuttaa sekä yksilöiden että ryhmien analyysit nyt samaa ohjelmaa käyttäen, joten viimeistään nyt kehotamme kaikkia käyttäjiämme siirtymään Uuden Hyvinvointianalyysin käyttäjäksi.

Projektin yhteenveto on diasarjan muotoon tehty ryhmäraportti, joka tiivistää ryhmän keskeiset tulokset ja johtopäätökset selkeäksi kokonaisuudeksi. Raportti soveltuu etenkin yritys- ja henkilöstöjohdolle yhteenvetona tehdystä projektista, ja sitä voi hyödyntää monipuolisesti myös muillekin ryhmille. Voit kirjoittaa ryhmälle jatkotoimenpidesuosituksia, ja tarkastella seurantamittauksessa tapahtuvia muutoksia. Löydät tämän raportin Uuden Hyvinvointianalyysin ryhmäominaisuuksien ryhmäraporteista.

yrityksen-yhteenveto-raportti-fi

Tavoitteet-sivu on päivittynyt
Hyvinvointianalyysin tavoitteet -sivun luokittelua on parannettu ja tavoitteita päivitetty.

Muut käyttöä helpottavat parannukset
Teimme käyttökokemuksestasi taas hieman paremman. Olemme parantaneet asiantuntijan oman analyysin tekemistä ja selkeyttäneet näkymää olemassa olevan asiakkaan analyysin valinnassa.

uusi-hyvinvointianalyysi-paivitys

Hyvinvointianalyysin päivitys 19.9.2016

Kohti parempaa käyttökokemusta

Halusimme parantaa loppuasiakkaan Hyvinvointianalyysi-kokemusta entisestään seuraavilla uudistuksilla:

Uudistettu ulkoasu
Taustatietojen täyttäminen ja päiväkirja saivat upean uuden ilmeen

Uudistetut sähköpostit
Kokonaan uusi ulkoasu ja paranneltu sisältö

Lisäksi palveluntarjoajat, jotka toteuttavat mittauksia Firstbeat Centerin avulla hyötyvät myös seuraavista:

– Uudistettu tilaussivu: Katso houkuttelevampi sivu mittalaitteiden tilaamiseen
– Palvelu saatavilla nyt 8 eri kielellä
uusi-hyvinvointianalyysi-tilaus

Hyvinvointianalyysin päivitys 12.6.2016

Hyvinvointianalyysin kirjautumissivu uudistuu

Jatkossa osoitteessa www.hyvinvointianalyysi.fi kirjaudut oletuksena Uuteen Hyvinvointianalyysiin. Ryhmämittaus- ja ajanvarausominaisuudet löytyvät toistaiseksi ainoastaan Vanhasta Hyvinvointianalyysista. Täydennämme Uutta Hyvinvointianalyysia näillä ominaisuuksilla myöhemmin.

macbook-ui-la

Käytettävyysparannukset

Selkeämpi Hyvinvointianalyysin luonti
Valitse Hyvinvointianalyysin etusivulla, luotko analyysin uudelle vai seurantamittauksen olemassa olevalle asiakkaalle.

Pääsy Oppimisympäristöön Hyvinvointianalyysista
Pääset Oppimisympäristöön suoraan Hyvinvointianalyysin etusivulta valitsemalla Työkalut > Oppimisympäristö.

Helpotettu harjoitusvaikutusraportin luonti
Voit nyt valita ja rajata harjoitukset, joista raportti luodaan.

Paranneltu mittauspäivien jako
Muokkaa mittausjaksoa jakoviivoja siirtämällä.

Raporttiuudistukset

Uudistetut liikunnan termit ja tehoalueet
Liikunnan termejä on selkeytetty ja tehoalueita uudistettu. Muutosten taustalla ovat kansainväliset liikuntasuositukset. Uudet liikuntatermit ovat kevyt, reipas ja rasittava liikunta. Hyvinvointianalyysissa liikunnaksi tunnistetaan fyysinen aktiivisuus, jonka aikana henkilön hapen- ja energiankulutus nousevat selvästi lepotasosta (yli 2 MET tasolle). Kevyen liikunnan raja on alle 40 % henkilön maksimaalisesta suorituskyvystä (VO2max), reipas liikunta 40-60 % ja rasittava liikunta yli 60 % henkilön maksimaalisesta suorituskyvystä. Liikuntapisteet kertyvät edelleen pääasiassa reippaan ja rasittavan liikunnan ajalta perustuen yleisiin liikuntasuosituksiin.liikunta_muutos

 

 

 

 

Askeltiedot päiväkohtaisella raportilla
Askeltiedot on lisätty osaksi Hyvinvointianalyysiraporttia.

Google Chrome -yhteensopivuus
Päivityksen yhteydessä julkaistaan myös lisäosa Google Chrome -selaimelle ja voit jälleen käyttää Hyvinvointianalyysia myös Chromella.