– Mitä voin tehdä, jotta palautuisin paremmin?
– Levätä ja liikkua riittävästi sekä syödä terveellisesti.
Siinä lyhyesti resepti, jota olen toistanut satoja kertoja asiakkailleni ja valmennettavilleni. Olen toiminut 11 vuotta hyvinvointiasiantuntijana mutta ymmärrän palautumisen ja hyvinvoinnin haasteen vasta nyt, kun itse menetin terveyden.
Halusin kiivetä kovemmin. Välttelin syömistä, treenasin kovaa ja ajoin ympäri Suomea luennoimassa miten pitää liikkua, syödä ja palautua. Nälkää siirsin nuudeleilla, sokerilla ja rasvalla – kunnes nälkää ei enää tuntunut.
Ehdin elää lainaa voimavaroilla useamman vuoden, kunnes alkoi väsymys. Ja kun se alkoi, siitä ei tullut loppua. Normaali aktiivisuus väheni, pystyin tekemään vain sen mitä piti, eli kävin töissä ja treenasin. Muun ajan makasin sohvalla. Kunnes treeneihinkään ei jaksanut enää mennä. Lihaksia ja niveliä särki koko ajan, palautuminen heikkeni ja sykevaihtelu laski. Työkseni tein samoja mittauksia muille ja neuvoin kuinka he voivat parantaa palautumistaan. Itselläni ei ollut Hyvinvointianalyysin mukaan tapahtunut palautumista enää pitkään aikaan, ei päivällä eikä yöllä. Lopulta menetin uskon omaan työhöni – kuinka voin auttaa muita jos en itsekään tee niin kuin saarnaan?
Vähän ennen kuin oma matka meni mutkasta suoraksi, mainitsin kollegalle, etten halua kuolla, mutta en jaksa elää. En tarkoittanut henkisesti vaan fyysisesti. Ja siltä todella tuntui nojatessani kaupassa hedelmäosaston hyllyihin kun pyörrytti, hengästytti ja heikotti niin paljon, että piti huilata selvitäkseni kassoille ja kotiin. Punttisalilla en ollut aikoihin pystynyt tekemään treeniä, tai edes yksittäisiä sarjoja loppuun, ilman että silmissä sumeni ja pyörrytti.
Menin eräänä päivänä töistä suoraan kiipeilyhallille. Mitä sumuisemmaksi elämä meni, sitä tärkeämpää kiipeilystä tuli. Se sai olon tuntumaan edes hetkeksi hyvältä vaikka väsytti ja kroppaa särki. Alkulämmittelyssä näin mielenkiintoisen uuden reitin. Halusin kokeilla. Se meni hyvin, kunnes tuli viimeinen muuvi. Se oli hieno muuvi, näyttävä ”dyno” eli dynaaminen liike. En pelännyt, en edes ajatellut, etten saisi sitä tehtyä.
En saanut sitä tehtyä. Käsi ei osunut pieneen otteeseen niin kuin piti. Tipuin huonossa asennossa maahan. En kovin korkealta, mutta sen verran korkealta, ettei ylikuormituksesta ja syömättömyydestä heikentynyt kroppa sitä kestänyt. Nilkasta repesi pari nivelsidettä ja aikaisemmin kertaalleen hajottamani olkapää hajosi uudestaan. Tekevälle sattuu, ajattelin, kuntoutin itseäni ja yritin olla optimistinen. Käytin ajan hyödyksi ja suunnittelin uutta treeniohjelmaa.
Kolmen viikon kuluttua kiipesin varovasti, ihan vähän. Siihen aikaan tyypillinen keskustelu poikaystävän kanssa oli ennen treeniä:
– Kiipeä varovasti.
– Joo joo.
Ja treenin jälkeen:
– Ethän satuttanut itseäsi?
– En. Tai no vähän, mutta en pahasti.
Sitten otin kipulääkkeitä ja lepäsin pari päivää. Heti kun pahin kipu väistyi, tai kun sen jotenkuten kesti, lähdin kiipeämään. Satutin taas joko olkapään tai nilkan, molempia vuorotellen, söin kipulääkkeitä, ja taas kohta kiipesin. Kiipesin aina sen verran kunnes satutin olkapäätä tai nilkkaa. Kunnes olkapää ei kestänyt edes helppoa muuvia ja nilkka venähti jopa tasaisella maalla kävellessä. Ja palautuminen vaan heikkeni ja sykevaihtelu laski.
Siinä vaiheessa kun itselleni parin kilometrin kävelylenkit olivat maksimi liikuntasuoritus mitä kehoni kesti, aloin pikku hiljaa tajuta, että jos haluan käyttää vielä kroppaani (olen 34-vuotias…), kai minun on alettava syömään. Tein jotain mitä en olisi uskonut tekeväni. Otin avukseni toisen asiantuntijan eli personal trainerin. Ja onnekseni sain parhaan mahdollisen. Me asetimme tavoitteen ja hän teki ohjelman. Sama kuvio tuntuu toistuvan asiakkaitteni elämässä. Niin kauan terveydellä on helppo leikkiä kunnes sen menettää. Täytyy ajaa ulos ennen kuin tajuaa, että olisi pitänyt hidastaa jo paljon aikaisemmin. Itsepäisimmille, itseni kaltaisille, ei riitä edes, että ajaa ulos. Menopeli täytyy ajaa niin hajalle, ettei sillä yksinkertaisesti voi enää jatkaa, sillä niin kauan kun se liikkuu, siitä otetaan kaikki tehot irti. Kunnes romu ei enää kestä edes kilometriä hiljaisessa vauhdissa. Vasta sitten saattaa myöntää, että omassa ajotyylissä tai menopelissä saattaa olla jotain vialla.
Sekä treeni- että ruokaohjelma kuulostivat hyviltä – mutta nauroin. En todellakaan voi syödä niin paljon, niin usein ja vielä öljyä suoraan lusikasta! Lisäsin kyllä syömistä ja söin melkein kaiken mitä piti mutta vaikeaa se oli. Teimme välitestejä mutta tuloksissa ei tapahtunut edistystä. Paino ei noussut eikä lihasmassaa tullut lisää. Lisäsimme määriä ja rohkenin syömään lähes kaiken mitä piti – koska painoa ei tosiaan ollut tullut grammaakaan lisää, vaikka söin nyt viisi-kuusi kertaa päivässä.
Mutta aloin jaksaa paremmin! Myös oma työkalu, Fistbeat Hyvinvointianalyysi auttoi näkemään kuinka toivun ja että otin askeleita oikeaan suuntaan. Edelleen punttisalilla heikotti, mutta vähemmän ja harvemmin, ja niin kauan kun niin tapahtui, personal trainerini komensi syömään enemmän. Viimein hän sai minut tajuamaan, että jos halusin päästä tavoitteeseen eli saada terveyteni takaisin ja jaksaa treenata ja ylipäätään elää normaalia elämää, minun pitää syödä. Kun erittäin onnistunut yhteistyömme päättyi, hän sanoi minulle sanat, joita en unohda: ”Satu, jos sä oikeasti haluat saavuttaa tavoitteesi, sä tiedät mitä sun pitää tehdä.”
Tiedän, mutta joudun edelleenkin muistuttamaan siitä itseäni lähes päivittäin. Ravitsemus on se osa, jota Firstbeat Hyvinvointianalyysi ei suoraan mittaa mutta jonka vaikutukset ja hyvinvointiin vaikuttavat tekijät ovat usein asiantuntijan avulla löydettävissä. Yhteistyö ammattitaitoisen valmentajan kanssa palautti myös uskon omaan työhön – toisen ihmisen elämään voi vaikuttaa. Palautuminen on edelleen heikkoa ja heti jos unohdan syödä riittävästi tai rehkin liikaa, väsyn saman tien. Toipuminen tapahtuu tuskastuttavan hitaasti.
– Kärsivällisyyttä! Toipuminen vie aikaa. Autonomisessa hermostossa muutokset tapahtuvat hitaasti.
Niin sanon asiakkailleni, jotka seurantamittauksissa ihmettelevät huonoja tuloksiaan, vaikka ovat muuttaneet elämästään lähes kaiken. Kai minunkin on hyväksyttävä, että tieto ei takaa terveyttä, vaan tarvitaan tekoja ja kärsivällisyyttä, jotta elämäntapamuutokset näkyvät mittareissa.
Ja ennen kaikkea kohtuutta! Vaikka nyt eletään alkuvuotta ja moni on päättänyt alkaa taas liikkua aktiivisesti ja elää huipputerveellisesti, perille pääsee varmemmin, jos malttaa ajaa rajoitusten mukaan, vaikka vieressä olisi ohituskaista!
Haluaisitko sinäkin tietää, miten valintasi vaikuttavat hyvinvointiisi?
Firstbeat Life -palvelu tarjoaa lähes laboratoriotarkkaa dataa ja yksilöllisiä oivalluksia tasapainon löytämiseksi. Tutustu lisää ja jaa linkki työnantajallesi.
Kiipeilykuvat: Tommi Anttonen Photography
Lisää artikkeleita
Aina täysillä – Ei koskaan huippukunnossa
Työntekijä ei voi antaa itsestään aina 100 %. Liiallinen työn imu ja sitoutuminen johtavat ennen pitkää työtehon heikkenemiseen, pahimmillaan uupumukseen.
Vagushermo – salainen aseesi stressiä vastaan
Miltä kuulostaisi omistaa taikasauva, jolla voisit taikoa itsesi rentoutuneeksi nopeasti missä ja milloin vain, tai ase, jolla taistella onnistuneesti stressiä vastaan? Onnittelut! Sinulla on sellainen, ja kannat sitä jatkuvasti mukanasi.
Pienin mahdollinen hyvinvointiteko
Yksi pienikin teko päivittäin terveytemme hyväksi edistää hyvinvointiamme ja vaikutukset voivat olla pitkällä aikavälillä merkittävät.