Siitä puhe, mistä puute – Tiesitkö tämän unesta ja univajeesta?

Väsymys on uusi kansantauti

Unesta on tullut sekä aikamme uusi musta että musta surma, eikä suinkaan syyttä suotta: ihmiset nukkuvat nykyään huonommin kuin koskaan. FinTerveys 2017 -tutkimuksen mukaan joka neljäs aikuinen nukkuu omasta mielestään liian vähän. Oletko sinäkin jättänyt unen heitteille kenties tahtomattasi tai arjen kiireiden pakottamana? Ehkä näiden faktojen pohjalta muistat taas arvottaa unen arvoiselleen paikalle.

Aikuinen ihminen tarvitsee unta vähintään 7 tuntia vuorokaudessa

”Hyvää yötä ja huomenta, ehdit myöhemmin nukkua. 24 tuntia toivottavat sulle onnea.” – Don Huonot, Hyvää yötä ja huomenta

Jos nukut vähemmän kuin 7 tuntia kerrallaan, unen kaikki vaiheet eivät ehdi tapahtumaan. Kevyen unen kaksi vaihetta – torke ja kevyen unen jakso – kestävät yhteensä vain puolisen tuntia, jonka jälkeen alkaa suunnilleen samanmittainen syvän unen vaihe. Silloin elimistö puhdistaa, korjaa, uudistaa ja elvyttää itseään. Sitten aivot heräävät ja aktivoituvat vilke- eli REM-uneen, joka vaihtelee reilun puolen tunnin välein syvän unen kanssa. Vilkeuni on unien näkemisen aikaa, ja tärkeää etenkin hermosolujen uusiutumisen kannalta.

Univaje on liikenneriski

”Kun kärsit unettomuudesta, et ole koskaan kunnolla unessa etkä hereillä.” – Chuck Palahniuk, Fight Club

Jatkuva univaje tai yli 24 tunnin valveillaolo vastaa yhden promillen humalatilaa, ja on siksi riskitekijä myös liikenteessä. Unitutkija ja professori Markku Partisen arvion mukaan jopa 30 % kuolemaan johtavista liikenneonnettomuuksista aiheutuu kuljettajan väsymyksestä. Valtaosa väsymysonnettomuuksista tapahtuu heinä- ja elokuun viikonloppuina nuorille, 18–25 vuotiaille, kuljettajille. Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan väsymys ratissa aiheuttaa vuosittain enemmän liikenneonnettomuuksia kuin alkoholi ja muut päihteet yhteensä.

Nopea nukahtaminen voi johtua karmeasta univajeesta

”Why fall in love when you can fall asleep?”

Luulitko, että koska sammut kuin saunalyhty, olet oikea supernukkuja? Väärin meni.

”Se, että ihminen nukahtaa kuin seinään ei tarkoita, että on hyvä nukkuja. Nopea nukahtaminen kielii yleensä karmeasta univajeesta”, kertoo unilääkäri Henri Tuomilehto, jonka mukaan unettomuus ja unihäiriöt voidaan jo luokitella uusiksi kansantaudeiksi.

Univaje lisää sairauspoissaoloja

”Nukun kolme neljä tuntia päivässä – en siksi, että haluaisin, vaan koska minun on pakko. Olen mieluummin rikas ja väsynyt kuin hyvin levännyt ja köyhä.”Robert Herjavic, Leijonan luola USA -ohjelman sijoittaja

Unen pituus on yhteydessä sairauspoissaolojen määrään. Työterveyslaitoksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan 7–8 tuntia nukkuvilla on vähemmän sairauspoissaoloja kuin alle 6 ja yli 9 tuntia nukkuvilla. Sairauspoissaolokustannukset vähenisivät laskelmien mukaan jopa 28 % jos unihäiriöt saataisiin poistettua kokonaan. Terveystalon työterveyden ylilääkäri Minna Pihlajamäki arvioi unettomuuden aiheuttavan noin 15,6 miljoonan euron vuosikustannukset sairauspoissaolopäivien määrällä laskettuna.

Ovatko pitkät yöunet sinulle vain viikonloppujen harvinaista herkkua? Tarkkaile unesi pituutta ja palauttavuutta Firstbeat Lifen avulla!

Firstbeat Life -palvelu tarjoaa lähes laboratoriotarkkaa dataa ja yksilöllisiä oivalluksia tasapainon löytämiseksi. Tutustu lisää ja jaa linkki työnantajallesi.

Tutustu ja jaa

Lähteet:

Jatkuva unettomuus romuttaa toimintakyvyn – ”Yhteydessä sairauksiin”. Karjalainen 6.5.2016.

Onnettomuusinstituutin tilasto 2007–2016.

Lisää artikkeleita