Käyttäjätarinat

LähiTapiola

LähiTapiola uuden hyvinvointikonseptin pilottina – Lisää työkykyä sisäisillä tsemppareilla

Elämänturvayhtiö LähiTapiola valjasti henkilöstön mukaan hyvinvointiasioiden edistämiseen ottamalla käyttöön Firstbeatin Sisäinen tsemppari -konseptin.

Virve Suomela

”Tämä on elämän parasta aikaa”

Kaiken uuden opettelun sivussa paino alkoi pudota, mutta ensin huomasin kuitenkin jotain paljon merkittävämpää: jaksoin paremmin ja nautin elämästä.

LähiTapiola Pohjoinen

Hyvinvointianalyysi mukana henkilöstön työkyvyn ja hyvinvoinnin tukemisessa

Vahinkovakuutusyhtiöstä elämänturvayhtiöksi siirtyvälle LähiTapiolalle henkilöstön hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin asiakkaiden hyvinvointi.

FinMeas

”Hyvinvointianalyysi on meille sopiva juttu”

Olemme panostaneet viimeisen vuoden aikana erityisen paljon liikuntaan ja työhyvinvointiin, sillä henkilöstömme hyvinvointi on meille tärkeä asia.

MotiOne

”Hyvinvointianalyysissa jokainen osallistuja on voittaja”

Innovatiivinen ja sisäistä yrittäjyyttä vaaliva jyväskyläläinen hyvinvointiyritys MotiOne on toiminut Firstbeatin kumppanina vuodesta 2016 lähtien.

Pirkkalan kunta

Hyvinvointianalyysi osana työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista

Pirkkalan kunta tarjosi keväällä 2018 henkilöstölleen mahdollisuuden osallistua pienellä omavastuulla sykevälivaihteluun perustuvaan Firstbeat Hyvinvointianalyysiin.

Joel Naukkarinen

Soutaa vaan ei huopaa – Sykeanalyysi apuna kuormituksesta palautumisessa

Perfektionistiksi tunnustautuva Naukkarinen kertoo kirjaavansa ja seuraavansa tarkkaan elimistön vasteita sekä harjoittelussa että levossa.

NCC

”Mietin, miten saamme henkilöstön innostumaan – mutta huoli osoittautui turhaksi.”

Kesäkuussa 2017 ryhmä NCC Industry Oy:n asfalttityöntekijöitä ja työnjohtajia osallistui kolme vuorokautta kestävään Firstbeat Hyvinvointianalyysiin.

LähiTapiola

LähiTapiola panostaa henkilöstöönsä

Vakuutusyhtiö LähiTapiola toteutti valtakunnallisen esimiespäivänsä yhteydessä huikean osallistujamäärän keränneen hyvinvointiprojektin Firstbeat Hyvinvointianalyysilla.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Tasapainoista arkea ja hyvää oloa maaseudun pienyrityksille

Kilpailukykyinen keskisuomalainen maaseutu -koulutushankkeen työhyvinvointiryhmässä otetaan askeleita kohti tasapainoista ja hyvinvointia tukevaa arkea.