Joni Kettunen palaa Firstbeatin toimitusjohtajan tehtävään

maalis 31 2023 in Uutiset

Firstbeatin perustaja Joni Kettunen on palannut yhtiön toimitusjohtajan tehtävään maaliskuun aikana. Jonin johdolla yhtiön kahta liiketoimintaa, huippu-urheilua ja hyvinvointia, tullaan edelleen kehittämään asiakaslähtöisesti pyrkien asiakkaan arvon lisäämiseen entisestään.

”Haluan kiittää edellistä toimitusjohtajaa Tero Lehtosta hänen arvokkaasta työstään Firstbeatin kasvun eteen. Otimme merkittäviä askeleita, josta kertoo myös hiljattain ylitetty 1000 Firstbeat Life -kumppanin määrä.

Firstbeatin visio on alusta saakka ollut tuottaa arvoa terveyden ja hyvinvoinnin palveluihin, ja haluamme kiittää kumppaneitamme luottamuksen osoituksesta. Se kertoo meille, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Jatkamme työtä ihmisten hyvinvoinnin ja suorituskyvyn tukemiseksi tuottamalla entistä vaikuttavampia palveluita ja tuotteita hyvinvointiin ja huippu-urheiluun.

Odotan innolla mitä kaikkea saamme yhdessä aikaan”, Joni toteaa.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Joni Kettunen
joni.kettunen@firstbeat.com
puh. +358 50 324 0889

Lisää artikkeleita

Hyvinvointidata: Näin korona-ajan ja etätyön vaikutukset näkyvät arjessa – palautuminen voi jäädä vähäiseksi lomallakin   Hyvinvointidata: Näin korona-ajan ja etätyön vaikutukset näkyvät arjessa – palautuminen voi jäädä vähäiseksi kesälomallakin

Artikkeli #Stressi & Palautuminen

Hyvinvointidata: Näin korona-ajan ja etätyön vaikutukset näkyvät arjessa – palautuminen voi jäädä vähäiseksi lomallakin  

Jo keväästä 2020 lähtien ihmiset ovat eläneet uudenlaista arkea, kun koronapandemia muutti niin työn tekemisen tapoja kuin vapaa-ajan menoja ja arjen rytmiä. Tämä kaikki on vaikuttanut väistämättä elintapoihimme. Firstbeatin tietokannan…

Firstbeat ja ACTPRO syventävät yhteistyötään yrityksille tarjottavissa työhyvinvointipalveluissa Firstbeat

Artikkeli #Firstbeat Life

Firstbeat ja ACTPRO syventävät yhteistyötään yrityksille tarjottavissa työhyvinvointipalveluissa

Firstbeat Technologies Oy ja ACTPRO Oy ovat sopineet uudenlaisesta yhteistyömallista. Tämän myötä ACTPRO, Firstbeatin pitkäaikainen kumppani ja työhyvinvointivalmennusten erikoisosaaja, tulee mukaan Firstbeatin nykyisten suorien yritysasiakkuuksien palvelemiseen.  Muutos parantaa yrityksille tarjottavien…

Uusi tutkimus paljastaa, että Firstbeat Lifen kävelykuntotesti on tarkka työkalu sydän- ja hengityselimistön kunnon arviointiin potilasaineistoissa

Blogi #Firstbeat Life

Uusi tutkimus paljastaa, että Firstbeat Lifen kävelykuntotesti on tarkka työkalu sydän- ja hengityselimistön kunnon arviointiin potilasaineistoissa

Aerobinen kestävyyskunto (VO2max) kertoo kehon kyvystä kuljettaa ja käyttää happea energiaksi fyysisen harjoituksen aikana. Se viestii hengitys-, sydän- ja lihasjärjestelmien vuorovaikutuksesta hapen vastaanottamisessa, toimittamisessa ja hyödyntämisessä energiaksi, ja näin ollen…