Stressinhallinta, Urheiluvalmennus

Analyyttinen Merikivi vs. intohimoinen Manner – kumpi hermoilee enemmän?

Riikka LamminenContent Specialist

Epäsäännölliset työajat, paljon matkustamista, kiirettä, äkillisiä muutoksia, kovia paineita niin organisaation sisältä kuin ulkopuolelta…Jääkiekon liigavalmentajan työssä riittää kuormittavia tekijöitä.

JYPin päävalmentajana ensimmäistä kauttaan toimiva Lauri Merikivi myöntää, että ”homma on todella hektistä”. Yksittäisen ottelunkin sisällä tilanteet vaihtuvat jatkuvasti ja valmentajan on pyrittävä reagoimaan nopeasti – vielä kun voi.

”Erien ja otteluiden loppuhetket ovat itselle jännittävimpiä. Silloin oma työ on jo tehty, eikä pelin kulkuun voi enää hirveästi vaikuttaa. Voi vain seurata, mitä tapahtuu”, Merikivi sanoo.

Hänen kollegansa, Oulun Kärpät viime keväänä mestariksi johtanut Mikko Manner myöntää hänkin jännittävänsä pelissä ”sopivasti”.

”Yleensä hyvällä fiiliksellä ihmisiin luottaen. Stressaavimpia hetkiä pelissä ovat loukkaantumiset ja toki sekin, jos kokee, että oma joukkue saa väärän tuomion tuomarilta.”

Sykkeet syynissä Hippoksella

JYP-luotsi Merikivi määrittelee itsensä rauhalliseksi ja analyyttiseksi valmentajaksi, joka ”ei reagoi kovin voimakkaasti yksittäisiin tilanteisiin, vaan pyrkii löytämään syitä, miksi asiat menevät niin kuin menevät”.

”Koen, että omalla kohdallani toiminta- ja päätöksentekokyky ovat parhaimmillaan, kun en lähde täysillä tunteen vietäväksi”, Merikivi sanoo.

Manner taas myöntää eläytyvänsä vahvasti pelin tapahtumiin.

”Välillä selostan peliä liikaakin – tosin aina kannustavalla otteella. Olen intohimoinen valmentaja ja pyrin aina pitämään omieni puolta ja keskittymään oman joukkueeni tekemiseen”, Manner linjaa.

Oulun Kärppiä toista kauttaan valmentaja Mikko Manner myöntää elävänsä pelien mukana vahvasti ja pitävänsä omiensa puolia.

Näin siis herrat itse sanovat – mutta miten on todellisuudessa? Se selviää, kun Merikivi ja Manner kohtaavat toisensa Hippoksella torstaina 11. lokakuuta. Molemmille päävalmentajille laitetaan sykemittarit ylle, ja yleisö pääsee tarkkailemaan heidän sykereaktioitaan pelin aikana.

On toki hyvä muistaa, että maksimisyke on jokaisen ihmisen yksilöllinen ominaisuus, ja absoluuttisten numeroiden sijaan kannattaa kiinnittää huomiota sykkeen muutoksiin ja sykealueisiin.
Valmentajakaksikon lisäksi Hippoksella syynätään torstaina myös kolmen JYP-pelaajan (J-P Hytönen, Mikko Kalteva, Janne Kolehmainen), liigatuomarin, JYPin valokuvaaja Jiri Halttusen, JYPin Myrsky-maskotin sekä televisioon peliä selostavan Aleksis Ärjen sykkeitä ja reaktioita.

Mittarit kertovat isosta kuvasta

Sekä JYPin että Kärppien pelaajille sykkeiden mittailu on tuttua puuhaa. Molemmat joukkueet käyttävät harjoittelunsa tukena Firstbeatin huippu-urheilupalveluita, joiden avulla valmennusjohto saa tarkkaa dataa jokaisen pelaajan kuormituksesta ja palautumisesta. Tässä astutaan vahvasti joukkueiden fysiikkavalmentajan tontille, mutta myös päävalmentajat ymmärtävät kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkityksen.

”Mittarit ovat pelaajille hyvä työkalu oppia tuntemaan itseään. Minua ne auttavat ymmärtämään isoa kuvaa”, sanoo Manner ja kollega Merikivi komppaa:

”Pelaajien mittaaminen antaa kokonaiskuvan joukkueen tilasta. Suorituskyvyn tärkein tekijä on kuitenkin korvien välissä. Joukkueen henkisen tilan ja voimavarojen arvioiminen onkin yksi haastavimmista tehtävistäni”, sanoo Merikivi.

Lauri Merikiven mukaan valmentajan työn hienoimpia puolia on jatkuva muutos: ”Koko ajan saa etsiä keinoja, joilla joukkue ja yksilö menestyisivät nyt ja pitkällä aikavälillä.”

”Oma osaamattomuus kuormittaa”

Joukkueen henkisen tilan lisäksi valmentajien on huolehdittava myös itsestään, mikä ei Liigan tiukoissa aikatauluissa aina ole helppoa.

Lauri Merikiven mielestä valmentajan ammatin stressaavin puoli onkin käsiteltävien asioiden määrä.

”Tämä on päättymätön tie: joukkueen toimintaan vaikuttavia asioita on aina vastassa. On löydettävä kulloiseenkin hetkeen oleellisimmat asiat, joihin puuttua – ja oikeat tavat. Aikaa näiden valintojen tekemiseen on todella vähän. On hyväksyttävä, ettei jokaiseen asiaan voi vaikuttaa.”

Kukaan ei tosiaan voi hallita kaikkea, mikä voi aiheuttaa riittämättömyydenkin tunnetta.

Mikko Mannerin mukaan ulkopuolelta tulevat paineet tai tiukka tilanne sarjataulukossa eivät stressaa lainkaan niin paljoa kuin valmentajan omat vaatimukset itselleen.

”Oma osaamattomuus kuormittaa eniten. On niin kova halu auttaa joukkuetta suoriutumaan paremmin.”

JYP-Kärpät-liigaottelu LähiTapiola Areenalla torstaina 11.10. klo 18.30.

Onko oma arkesi hektistä kuin liigavalmentajalla konsanaan? Firstbeat Hyvinvointianalyysi paljastaa, ehditkö palautua riittävästi.

Tutustu Hyvinvointianalyysiin

Kuvat: Jiri Halttunen/JYP sekä Oulun Kärpät.

Riikka Lamminen

Content Specialist

Riikka valmistui liikuntafysiologiksi (LitM.) Jyväskylän yliopistosta, mutta on aiemmin työskennellyt pääasiassa toisen opiskelualansa eli viestinnän parissa. Riikka ehti toimia sekä urheilutoimittajana että viestintäkonsulttina ennen kuin löysi tiensä Firstbeatille, missä hän pystyy erinomaisesti yhdistämään viestinnän osaamisensa liikuntafysiologin koulutukseensa.

Terveelliset elämäntavat ja ihmisten yleinen hyvinvointi ovat aina olleet osa Riikan elämää ja blogiensa kautta hän voi nyt jakaa tietojaan ja kannustaa ihmisiä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. Riikalle itselleen liikunta on elämäntapa: hän pyöräilee paikasta toiseen aina kun mahdollista, rentoutuu suppailemalla tai melomalla Helsingin rannikoilla ja haastaa itseään harjoittelemalla puolivolttia tai kokeilemalla kalliokiipeilyä.

Lisää artikkeleita