Puolentoista vuoden koronarajoitusten jälkeen ollaan vihdoin siirtymässä kohti normaalia. Kotitoimiston tuttujen sohvankulmien jälkeen paluu työpaikalle voi jännittää, mutta myös toisaalta tukea arjen hyvinvointia ja stressin hallintaa merkittävästi. Syksy näyttää, miten uusi hybridityön arki ja kulttuuri rakentuvat.
Pandemian tuoma muutos työelämään on ollut iso ja digiloikat ennätyspitkiä, kun jo keväällä 2020 asiantuntijatyöt siirtyivät suurelta osin kotitoimistoihin liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten myötä. Poikkeusaika on kohdellut yksilöitä ja yhteisöjä eri tavoin. Toisille etätyö on tuonut lisää joustoa ja palautumisaikaa arkeen, kun taas toisia kotitoimistolle jääminen on stressannut ja passivoinut – esimerkiksi erittäin passiiviset alle 1000 askeleen työpäivät ovat lisääntyneet merkittävästi.
Jakso on silti jälleen opettanut, että lajina ihminen on hyvin sopeutuvainen. Firstbeatin tietokannan big datan mukaan poikkeusaika ei ole tuonut isompia kuormituspiikkejä. Vaikka muutokset ovat aiheuttaneet stressin tunnetta, on samaan aikaan palautumista kertynyt enemmän muun muassa pidentyneen unen keston myötä.
Vaikuttaisikin siltä, että kaikkien haasteiden jälkeen suurin osa aloittaa syksyn suhteellisen hyvillä voimavaroilla. Keskimäärin hyvin palauttavat lomakuukaudet ovat vielä niin lähellä, että aika on onneksi myös muutoksille otollinen.
Paluu työpaikalle jännittää, mutta vuorovaikutus ja työn rytmitys palkitsevat
Nyt kun etätyösuosituksista hiljalleen luovutaan, on edessä jälleen uusi normaali. Monesta suunnasta on saanut kuulla ja lukea, että työpaikalle lähtö voi tuntua alkuun hankalalta ja palaaminen alttiiksi sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin ymmärrettävästi jännittää.
Henkinen kynnys onkin monille iso. Näiden ajatusmallien ymmärtäminen ja huomioiminen auttaa niin työnantajaa kuin henkilöstöäkin. Askel kerrallaan sopiva tasapaino työnteon sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta löytyy taas.
Rajoitusten hellittäessä henkilöstöä kannattaa kannustaa palaamaan työpaikalle. Sinne suuntaaminen kun voi vaikuttaa jokaisen omaan hyvinvointiin ja terveyteen monin tavoin positiivisesti.
Hetkellinen maiseman vaihto, monipuoliset lounaat, fyysistä aktiivisuutta lisäävät työmatkat sekä ennen kaikkea voimaannuttavat kohtaamiset kollegoiden kanssa ovat kaikki erinomaisia syitä suunnata työmaalle ja pukea päälle muutakin kuin collegehousut. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin, joka tarvitsee muita ihmisiä. Päivien syvyys ja sisältö rakentuvat suurelta osin vuorovaikutuksen kautta.
Usein työpaikalla työskennellessä myös tunne töissä olemisesta vahvistuu. Työpäivät päättyvät ja työhön liittyvä kuormitus katkeaa selkeämmin, kun toimiston oven sulkee takanaan. Tämä tuo rytmiä sekä henkistä tasapainoa monen mieleen.
Hybridityö vaatii erityishuomiota hyvinvointiin ja jaksamiseen
Vaikka työpaikoille päästäänkin palaamaan, ovat etätyöt tulleet jäädäkseen. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että tulevaisuus rakentuu hybridimallisten työjärjestelyiden ympärille.
Hybridityö tuo jokaiselle vastuuta ja vapautta työnteon tapoihin ja aikatauluihin. Työntekijän vaikutusmahdollisuuksilla on todettu olevan positiivisia yhteyksiä hallinnan tunteeseen sekä stressin ja palautumisen säätelyyn. Samaan aikaan tämä vaatii erityistä taitoa johtaa itseään sekä tunnistaa jaksamisensa rajat.
Työnantajan näkökulmasta monimuotoisempi työ vaatii uudenlaista hyvinvoinnin johtamista, jotta niin yksilön kuin työyhteisön tarpeisiin voidaan vastata tehokkaasti riittävän ajoissa. Tässä kannustan tietysti myös oivallusten matkalle fysiologisen mittaamisen avulla. Se on mainio keino tunnistaa stressin ja palautumisen haasteita sekä selvittää sopivat toimintatavat jaksamisen tueksi. Ajasta ja paikasta riippumatta.
Onneksi sopeutumista ja uuden kulttuurin luomista voi tukea monin tavoin. Esimerkiksi Firstbeatillä järjestämme toimistokohtaisia TET-henkisiä avajaispäiviä, jolla kynnystä palaamiselle pyritään pienentämään yhteisen tekemisen myötä. Pohjimmiltaan nyt kyse on siitä, että työpaikalle ja -tovereille kannattaa antaa ehdottomasti mahdollisuus, vaikka riskinä onkin, että siihen voi jälleen jäädä sopivasti koukkuun.
Haluatko tunnistaa stressin ja palautumisen haasteet sekä selvittää sopivat toimintatavat jaksamisen tueksi? Tutustu Firstbeat Life -hyvinvointiratkaisuun!
Lisää artikkeleita
Matka hyvinvoinnin numeroiden taakse
Uuden Hyvinvointitekijät raportoinnin avulla Firstbeat Life -palveluntarjoajat saavat asiakkaidensa hyvinvoinnista selkeän kokonaiskuvan, joka on sanoitettu kielelle, jolla valmentaminen muuttuu arjen teoiksi ja toimiksi.
Sydämen sykevälivaihtelun mittaaminen – avain hyvinvoinnin syvällisempään ymmärtämiseen
Haluaisitko palautua paremmin kasvattaaksesi resilienssiä kohdata arjen tilanteet ja vastoinkäymiset joustavammin, tai haluaisitko oppia rytmittämään treenejäsi tehokkaasti tukemaan kehittymistäsi? Tai onko tavoitteenasi valmentaa asiakkaitasi entistä kokonaisvaltaisemmin huomioiden asiakkaittesi yksilölliset erot…