Terveisiä Firstbeatin kansainvälisestä seminaarista ja jakelijatapaamisesta!

Maaliskuun alussa Firstbeat järjesti kaksi kansainvälistä tapahtumaa Helsingissä. Keskiviikkona 5.3. jakelijamme ympäri maailmaa kokoontuivat yhteen vuotuiseen jakelijatapaamiseemme ja torstaina 6.3. yhteensä noin 100 vierasta oli kuuntelemassa asiantuntijapuheenvuoroja Getting the Balance Right II –seminaarissa. Osallistujia saapui yli kymmenestä maasta ja aina Brasiliasta saakka, mikä sai aikaan paljon hyvää keskustelua ja verkostoitumismahdollisuuksia.

Jakelijatapaaminen

Tämä oli jo kolmas Firstbeat-tiimimme vuotuinen tapaaminen! Osallistujat saivat tietoa ja käyttövinkkejä sekä SPORTS- että Hyvinvointianalyysiohjelmistojen uudistettuihin ominaisuuksiin liittyen. Jakelijakohtaiset sekä koko ryhmän kesken käydyt keskustelut pitävät kaikki osapuolet ajan tasalla, tuovat esiin uusia näkökulmia ja auttavat Firstbeatia todella kasvamaan kansainvälisenä yrityksenä! Pitkän mutta antoisan päivän jälkeen suurin osa porukasta lähti yhteiselle juoksulenkille Seurasaareen – myös shortsit ja farkut kelpuutettiin juoksuasuksi jos trikoot olivat unohtuneet kotiin! Eritasoista EPOC:a ja harjoitusvaikutusta oli havaittavissa ja lenkin jälkeen olikin aika rentoutua saunassa ja avannossa. Päivä kruunattiiin suomalaisilla herkuilla ravintola Lapissa. Päivä oli niin kiireinen, että emme edes ehtineet ottaa kunnollista yhteiskuvaa!

Seminaari

Getting the Balance Right II –seminaari järjestettiin seuraavana päivänä ja kansainväliseen joukkoomme liittyi suuri joukko niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisia julkiselta ja yksityiseltä sektorilta, tutkijoita sekä henkilöstöalan asiantuntijoita. Suurin osa päivän puheenvuorojen presentaatiosta on ladattavissa kotisivuillamme, joten keskityn tässä tekstissä vain muutamiin kohokohtiin.

Simon Shepardin (Optima-Life, Iso-Britannia) esitys käsitteli hyvinvoinnin ja suorituskyvyn globaaleja suuntauksia höystettynä kiinnostavilla tuloksilla Britanniassa toteutetuista hyvinvointiprojekteista. Erityisesti ajatuksia herätti Platonin sitaatti: “Lack of activity destroys the good condition of every human being, while movement and methodical physical exercise save it and preserve it”. Edelleen yhtä ajankohtainen ongelma, ainakin viime aikoina mediassa istumisen haitoista käydyn keskustelun perusteella. Kuinka vähän ihminen onkaan oppinut vuosisatojen saatossa!

KIHU:n Esa Hynynen esitteli riittävän kuormituksen (stressin) ja palautumisen tasapainon keskeistä merkitystä huippu-urheilussa ja eri lajeissa. Lopuksi hän konkretisoi ajatusta osuvalla sanaleikillä: englanninkielen sana stressed(stressaantunut) on takaperin luettuna desserts (jälkiruokia)! Sekä urheilijoiden että ”tavallisten” ihmisten on pidettävä itsestään huolta ja nautittava myös hyvistä asioista oikein annosteltuina löytääkseen tasapainon!

Diacorin Susan Kallio painotti henkilökohtaisen palautteen ja pohdinnan merkitystä elämäntapoihin vaikuttavien päätösten teossa. Työterveyslaitoksen Harri Lindholm puolestaan esitteli stressimittausten tuloksia eri ammattialojen edustajilta. Firstbeatin puheenvuorolla jaoimme kokemuksia Hyvinvointianalyysin toteuttamisesta suurille, kansainvälisille ryhmille sekä muutamia käytännönläheisiä esimerkkejä kartoitusprosessin muokkaamiseen helpommaksi ja skaalautuvammaksi.


Gergely Vada (Fusion Vital) Unkarista nosti esiin suomalaisissakin organisaatioissa tutun ongelman: tarpeen 50-minuuttisille palavereille. Kun palaverit aikataulutetaan kestämään koko tunnin, ihmiset tuntevat jatkuvasti olevansa jäljessä aikatauluista ja tämä on haasteellista työpäivän aikataulujen hallinnalle. Ole Petersen (Fit im job) Sveitsistä puolestaan esitteli käyttämäänsä Energy assessment –mallia ja siihen kuuluvaa kiinnostavaa skaalausta tulosten tulkinnassa: tylsähköt sanat goodmoderate ja bad voidaan korvata kuvaavimmilla balancedstretched ja struggling -termeillä. Jarle Holt (Segmentor AS) Norjasta näytti esimerkkejä norjalaisista huippu-urheilijoista, jotka hyödyntävät Firstbeatin palautumisanalyysia harjoittelussaan. Samalla Holt muistutti yhtäläisyyksistä ja kehittämisen kohteista, jotka yhdistävät urheilijoita ja tavallisia ihmisiä.

Päivän viimeinen asiantuntijapuheenvuoro oli Tampereen teknisen yliopiston Ilkka Korhosen, joka käsitteli uuden teknologian hyödyntämistä yhteiskunnallisesti merkittävien, terveyttä haittaavien käytösmallien muuttamisessa. Korhosen mukaan ongelman tiedostaminen ja ymmärtäminen pitää vielä muuttaa toiminnaksi ja konkreettisiksi teoiksi.

Seminaarin päätti Firstbeatin toimitusjohtaja Joni Kettusen moderoima paneelikeskustelu, joka käsitteli yritysten tarpeista hyvinvointiohjelmiin liittyen. Keskustelemassa oli asiantuntijoita eri maista. Yleisö esitti paljon kysymyksiä ja jälkikäteen ajatellen olisikin ollut hyvä varata enemmän aikaa tälle arvokkaalle ajatusten vaihdolle! Yksi keskeinen teema keskustelussa oli stressi konseptina: miksi käytämme ilmiöstä niin negatiivista sanaa ja kuinka voisimme muuttaa ilmiön saaman huomion positiiviseksi. Useita erinomaisia synonyymeja ja vaihtoehtoja termille stressi nousi esiin, esimerkiksi suorituskyky ja tuotteliaisuus arvioinnin fokuksena, sekä kyky kohdata haasteita, valppaus sekä elämän vaikutus. Loppupeleissä tärkeintä ei ehkä ole käyttämämme sana vaan se kuinka pakkaamme tuotteen ja varmistamme oikean viestin välittymisen: Tasapainon löytämisen ja ihmisten rohkaisemisen juuri itselle sopivaan elämäntaparemonttiin!

Kiitos kaikille osallistujille ja nähdään ensi kerralla!

Käännös Firstbeatin liikuntafysiologi ja hyvinvointiasiantuntija Tiina Hoffmanin alkuperäisestä tekstistä ”Greetings from Firstbeat’s International Seminar and Partner Meeting!”.

Piditkö lukemastasi? Tilaa uutiskirjeemme.

Lisää artikkeleita