Kohti Kolia – Firstbeat Vaarojen Maratonilla

Jaakko Kotisaari

Jaakko KotisaariHyvinvointiasiantuntija, Firstbeat

Liikunta

Firstbeat suuntaa kohti Kolia

Liikunta eri muodoissa on ollut oleellinen osa Firstbeatin työtä ja arkea koko yli kymmenvuotisen historian ajan. Edelleen kokoonnumme viikottain tunniksi yhteen jakamaan onnistumisen elämyksiä ja liikunnan riemua hyvän yhteishengen merkeissä. Lajikirjo on vuosien mittaan vaihdellut laajasti aina keilailusta kartingiin kuin myös maastohiihdosta mäkihyppyyn saakka.

5.10.2013 tulee olemaan seuraava virstanpylväs Firstbeatin urheiluhistoriassa, kun joukkomme suuntaa kohti Kolilla juostavaa Vaarojen Maratonia. Suomen vaativimmaksi maratoniksi mainostettuun tapahtumaan on osallistumassa tänä vuonna kymmenen ennakkoluulotonta juoksu-urheilun pienempää tai suurempaa ystävää yrityksemme puolelta. Firstbeat tulee edustamaan vahvasti niin 15km:n ja 43km:n matkoilla, kuin myös ultimaattisella 86 kilometrillä.Idea ja innostus tarttua tähän vaativaan haasteeseen syntyi kesäkuussa yrityksen virkistyspäivän yhteydessä. Ilmoittautumisten jälkeen harjoittelu kohti useimmille elämänsä ensimmäistä maratonia on ollut enemmän tai vähemmän säännöllistä ja johdonmukaista. Keskisuomalaiset maastot ovat tulleet tutuiksi kisailijoille, sillä takana on useita yhteisiä hikisiä sunnuntai-iltapäiviä keskisuomalaisissa maastoissa.

Joukkueen osalta kaikki alkaa olla siis valmista: majoitus on varattu, varusteet hankittu ja mukana joukkueella on niin oma fysioterapeutti kuin kokkikin. Nyt kun vaativimmat harjoitukset ovat alkavat olla takana, on aika enää houkutella huippukunto esiin…

Miten joukkueemme jäsenille lopulta käy, selviää siis lokakuun ensimmäisenä lauantaina. Tarkempaa tietoa tästä hienosta tapahtumasta ja kilpailun kulusta löytyy kisaorganisaation omilta sivuilta:

Piditkö lukemastasi? Tilaa uutiskirjeemme.

Jaakko Kotisaari

Jaakko Kotisaari Hyvinvointiasiantuntija, Firstbeat

Hyvinvoinnin ja liikunnan moniosaaja Jaakko Kotisaari on pitkän linjan firstbeatiläinen. Hyvinvoinnin saralla kaiken nähnyt sanaseppo lukee tarkasti myös Firstbeat-raporttien rivien välit, antaa syvälliset palautteet ja kouluttaa asiantuntijoita vankalla osaamisellaan. Jäätelöbaarin isäntä sekä pehmeän ja lämpimän ruoan ystävä jahtaa vapaa-ajallaan pyöriviä palloja sekä oman suorituskykynsä äärilaitoja elämää ihmetellen.

Lisää artikkeleita