Riittävä ja palauttava uni UKK-instituutin liikkumisen suosituksen perustana

Satu Tuominen

Satu TuominenHyvinvointiasiantuntija, Firstbeat

Stressi & Palautuminen Liikunta

uusi UKK liikkumisen suositus pohjautuu hyvään uneen

UKK-instituutti julkaisi lokakuussa 2019 uuden aikuisten liikkumisen suosituksen, jossa korostetaan reippaan ja rasittavan liikkumisen sekä lihaskuntoharjoittelun lisäksi nyt myös kevyempää liikuskelua. Kevyttä liikuskelua tulisi olla mahdollisimman usein, paikallaanoloa tauottaa aina kun mahdollista sekä huolehtia riittävän palauttavasta unesta. Päivitetty suositus otettiin Firstbeatilla iloisesti vastaan, sillä suositus on helposti lähestyttävä ja armollinen erityisesti ei-liikunnallisille ihmisille. Valtioneuvoston ja UKK-instituutin tekemän selvityksen mukaan liikkumattomuuden ja heikon kunnon aiheuttamat yhteiskunnalliset vuotuiset kustannukset Suomessa ovat jopa 3 200–7 500 miljoonaa euroa. Siksi meidän tulisikin motivoida juuri vähiten liikkuvia ja heikompikuntoisia liikkumaan.

Liikkumista ja liikuskelua – ja laadukasta unta

Uudistetussa suosituksessa puhutaan entisen liikunnan sijaan liikkumisesta ja liikuskelusta, mikä varmasti osaltaan madaltaa henkisesti ei-liikunnallisten ihmisten kynnystä lähteä tavoittelemaan terveydelle riittävää fyysisen aktiivisuuden määrää. Hyvinvointianalyysin palaute- ja valmennuskeskusteluissa törmäämme jatkuvasti ihmisten harhakäsityksiin siitä, että vasta tunnin reippaasta liikuntasuorituksesta olisi hyötyä. Moni jättää liikkumisen sikseen kuvitellessaan, ettei jaksa liikkua riittävästi. Hyvinvointianalyysin tuloksia tarkastellessaan ihmiset yllättyvätkin usein positiivisesti, kuinka he onnistuivat täyttämään liikuntasuositukset ”pelkällä” työmatkaliikunnalla tai vaikkapa pihatöillä. ”Enhän minä edes harrastanut liikuntaa!” on yleinen toteamus. Valmentajina me haluamme muistuttaa, että vaikka hengitys- ja verenkiertoelimistöä on tärkeää kuormittaa myös reippaalla ja rasittavalla liikunnalla, kaikenlaisesta liikkumisesta on hyötyä terveydelle.

Uusi liikkumisen suositus rakentuu riittävän ja palauttavan unen päälle. Hyvinvointianalyysin tulokset kertovat unen palauttavuuden sekä sen, onko liikunnan annostelu optimaalista suhteessa kokonaiskuormitukseen sekä nykyiseen palautumiskykyyn. Liiallinen kuormitus, olipa se fyysistä tai henkistä, heijastuu uneen, ja ilman palauttavaa unta emme jaksa liikkua ja syödä terveellisesti. Siksi liikunnan annostelussa tulisi huomioida myös palautumiskyky. Unen palauttavuuden mittaaminen auttaa näkemään, onko kehossa kapasiteettia liikkua reippaammin vai pitäisikö kuormitusta keventää. Toisaalta hyvä kunto tukee myös hyvää unta ja palautumiskykyä, joten asiantunteva valmennus liikunnan, unen ja ravitsemuksen sopivasta tasapainosta on tärkeää (kuva 1).

Hyvä fyysinen kunto edistää palautumista

Kuva 1. Fyysisen kunnon parantuessa unen palautumisminuutit ja energisyyden tunne lisääntyvät.

Firstbeat Hyvinvointianalyysi tukee liikkumisen suositusta

Hyvinvointianalyysiin uudistettu liikkumisen suositus ei aiheuta muutostarvetta, sillä tähänkin asti liikuntapisteet (0–100 pistettä) ovat huomioineet kevyen liikkumisen, ja sen osalta liikuntapisteiden laskenta on linjassa uuden suosituksen kanssa. Lähitulevaisuuden tuotekehityksessämme tulemme kuitenkin huomioimaan uudistetut termit, jotka tukevat entistä paremmin ihmisten innostamista fyysiseen aktiivisuuteen ja terveellisempiin elintapoihin.

Ovatko pitkät yöunet sinulle vain viikonloppujen harvinaista herkkua? Nuku hyvin arkena ja sunnuntaina Firstbeat Hyvinvointianalyysin avulla!

Näe hyvinvointiisi vaikuttavat tekijät Hyvinvointianalyysilla

Lähteet: UKK-instituutti: Liikkumattomuuden kustannukset.

Piditkö lukemastasi? Tilaa uutiskirjeemme.

Satu Tuominen

Satu Tuominen Hyvinvointiasiantuntija, Firstbeat

Firstbeatin hyvinvointiasiantuntija Satu Tuominen on tehnyt sydämen sykevälien tutkimusmatkaa jo yli vuosikymmenen. Sydämen lyöntien väleistä on löytynyt paljon elämää ja millisekunteihin mahtunut monenlaista tarinaa, ja niistä syntyy Satun blogien aiheita. Nimestään huolimatta Satu pyrkii kirjoittamaan ajoittain myös faktaa, pääasiassa hyvinvoinnista ja fysiologiasta, tavoitteena tarjota lukijalle työkaluja ymmärtää omaa kehoaan ja pitää huolta siitä tärkeimmästä voimavarasta, itsestään.

Lisää artikkeleita