Liikunta

Uni varoitti Everestin historian pahimmasta kiipeilyonnettomuudesta

Johanna Gustafsson on pienestä asti haaveillut kiipeävänsä maailman korkeimmalle vuorelle, Mount Everestille. Samasta unelmoi moni mutta Johannalle se ei ollut pelkkä unelma.─ Tarvitsen haasteita elämääni. Kaikki mitä voi kiivetä ylöspäin: mäet, nyppylät ja vuoret, kiinnostaa. Haluan tehdä jotain mikä ei ole helppoa ja mihin kaikki eivät pysty. Ja se, että Everest on maailman korkein, antaa siihen lisämausteen.Suuri unelma toteutui 30 vuoden kuluttua, kun seitsemän lapsen äiti päätti, että nyt hän sen tekee.

Valmistautuminen Everestille kesti 1,5 vuotta. Edessä oli suuri tuntematon, mikä vaati paljon valmisteluja, varustehankintoja ja kovaa treeniä. Johanna on tottunut liikkumaan paljon, mutta nyt hän harjoitteli vielä enemmän. Hän kävi muun muassa Nepalissa kiipeämässä ja Lapissa tekemässä hiihtovaelluksia, yksin tuulessa ja tuiskussa. Siinä välissä hän kävi töissä ja hoiti lapsia.─ Henkisesti valmistautuminen oli rankin paikka. Melkein joka yö näin unta, että olen nelosleirissä ja minua kiskotaan keskellä yötä teltasta pimeään pakkaseen. Tulihan sitä usein mietittyä tuleeko sieltä elävänä takaisin vai ei.Johannalla on aina ollut vahva intuitio. Hän ihmetteli etukäteen, miksi valmistutumisessa oli koko ajan mustempi puoli mukana: miksi hän näki lähes joka yö painajaisia, vaikka päivällä oli innoissaan? Ei Johanna silti uskonut, että unilla voisi olla merkitys.

Unelmien vuoret ja onnettomuus

Ennen suunniteltua Everestin nousua Johanna vietti viikon aklimatisoitumassa perusleirissä (5.346m). Johannan tytär oli mukana, ja Johanna halusi myös tyttärensä pääsevän huiputtamaan vuoren, joten he kiipesivät yhdessä Island Peakille (6.189m).

Palatessaan takaisin perusleiriin aikomuksena lähteä seuraavaksi Everestin huiputukseen he kuulivat huhuja vakavasta onnettomuudesta. Huhut osoittautuivat todeksi puoli tuntia myöhemmin, kun kolme kilometriä ennen perusleiriä he näkivät yläpuolellaan helikoptereita, joista roikkui vaijereissa ruumiita.

Päivämäärä oli 18. huhtikuuta. Sinä aamuna oli sattunut Everestin historian pahin kiipeilyonnettomuus. Khumbun jäätiköllä lähes 6 kilometrin korkeudessa oli tapahtunut lumivyöry, jossa menehtyi yhteensä 16 nepalilaista vuoristo-opasta. Ilman Island Peakille kiipeämistä myös Johanna olisi saattanut olla vuorella kahden oppaansa kanssa.

Ihanaa olla elossa!

Lunta oli sinä keväänä vuorilla poikkeuksellisen paljon, ja Johanna oli jo aiemmin tajunnut, että se oli riski, sillä lumivyöryjen pauketta oli kuulunut joka yö.

─ Siinä vaiheessa, kun näin helikopterin tuovan kuolleita, tiesin heti, etten lähde sinne.

Johanna teki päätöksen, ettei kiipeäisi Everestille, mutta yöpyi vielä kaksi yötä perusleirissä. Viimeisenä päivänä ennen paluuta alas Luklaan hän kiipesi viereiselle vuorelle, Kala Patharille (5.643m).

Kuva. Johannan toiseksi viimeinen yö Everestillä sekä jäähyväisvaellus Kala Patharille. Sykevälimittaus osoittaa, että korkealla perusleirissä happi on niin vähäistä, että elimistö on jopa unen aikana jatkuvassa stressitilassa eikä keho palaudu. Kala Patharin vaelluksen Johanna teki kovakuntoisen chileläiskiipeilijän kanssa.

Muut kiipeilijät yrittivät ylipuhua Johannaa perusleirissä, ettei hän lähtisi. Johanna tiesi, että on parempi lähteä, sillä kotona odottivat seitsemän lasta ja mies. Jos hän jäisi, hän saattaisi vielä kiivetä. Johannan pääsherpan eno oli juuri kuollut lumivyöryssä, ja seitsemän alaikäistä lasta oli jäänyt orvoksi. Hän ei myöskään halunnut, että hänen takiaan kuolee muita.

─ Kun sitä raporttia katsoi, niin vasta sitten todella tajusi, miltä sillä hetkellä tuntui, kun jätti jäähyväiset toiselle oppaalle ja kaikille kavereille. Siinä hetkessä mietti vain mitä sanoa, mutta kun katsoo raporttia, ne tunteet tajuaa vasta sitten.

Kuva. Johannan viimeinen yö Everestin perusleirissä, jäähyväiset kiipeilykavereille ja paluumatka Luklaan. Tulokset nähtyään Johanna yllättyi erityisesti siitä, kuinka henkisesti raskasta leiristä lähteminen oli.

Paluumatkalle lähtiessään päällimmäisin tunne ei ollut pettymys vaan kiitollisuus: oli ihanaa olla elossa! Kun Johanna oli lähtenyt, tuli uusi lumivyöry samassa paikassa, jossa tunti aiemmin oli ollut noin sata ihmistä.

Johanna ei tiedä, aikooko hän palata Everestille. Onnettomuuden vuoksi kiipeilylupa on poikkeuksellisesti voimassa 5 vuotta.

─ Seuraavan kerran olisi ainakin helpompi lähteä, koska nyt on varusteet ja tietää enemmän. En ihmettelisi, jos sieltä itseni löytäisin, mutta vannoa en voi.
Kirjoittaja:
Johanna Gustafsson
Lue Johannan blogia

 

Lisää artikkeleita

# Liikunta

Aalloilta ahterikkoon – Kun surffari löysi ryhmäliikunnan ilon

Pääsin hiljattain kokeilemaan ennakkoon tammikuussa Suomeen saapuvaa, uutta ja todellakin erilaista liikuntalajia, THE TRIPpiä. GoGo Liikuntakeskuksen lanseeraama liikuntaseikkailu yhdistää sisäpyöräilyn ja virtuaalitodellisuuden peli- ja elokuvateollisuudesta tuttuun tyyliin erikoistehosteita, kuten 3D-teknologiaa…