Kesäloma alkaa jo töissä – Hyvällä valmistautumisella varmistat rentouttavan loman

Kesälomaan on on hyvä osata valmistautua kunnolla

Kesälomakausi on vihdoin alkanut, ja pimeän talven uuvuttamat aivosolut heräävät jälleen uuteen kukoistukseen. Valoisat ja lämpenevät päivät saavat jopa resting bitch -perusilmeestä tunnettujen suomalaistenkin suupielet kaareutumaan lähes korvalehtiin asti. ”Mikäs tässä lomaa odotellessa”, saatat ajatella autuaana silmät tuikkien, mutta nyt tarkkana kuin porkkana! Vaikka loman odotus onkin työntekijälle tutkitusti onnellisinta aikaa, on lomaan valmistautuminen kuitenkin se kaikkein tärkein tekijä itse loman onnistumisen kannalta. Miksi näin? Koska mitä työntäyteisempi arki, sitä kauemmin siitä kestää palautua. Muutamalla tolkkua tekevällä kikkakakkosella varmistat, että lomasi ainoat ärsykkeet jäävät itikoiden ja yllättävien räntäsateiden tasolle.

Hiljennä työtahtia

Jatkuva kiire ei ole synonyymi tehokkuudelle. Jos painat koko ajan menemään talla pohjassa, yrittäen saada koko toimiston keskeneräiset tehtävät tehdyksi ennen loman lähtölaukausta, olet jo onnistuneesti pilannut lomasi ensimmäiset viikot. Keskity siis vain aidosti kiireellisiin tehtäviin, ja tee ne mahdollisuuksien mukaan valmiiksi tai sellaiseen pisteeseen, että voit helposti jatkaa niiden tekemistä loman jälkeen. Myös asioiden ylöskirjaaminen auttaa: Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, jolloin paluu arkeen sujuu jouhevan pehmeästi ilman tarpeetonta sekasortoa. Ja koska kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, tulee esimiehen omalta osaltaan huolehtia siitä, ettei työntekijä jää lomalle vilinässä ja vilskeessä. Lomarauhan edesauttaminen on kaikkien osapuolten etu, sillä hyvä palautuminen lisää työntekijän kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sitä kautta myös työkykyä.

Siirry kestävään arkeen

Työterveyslaitoksen tutkija Lotta Harju muistuttaa, että kesäloma ei saisi olla vuoden ainut henkireikä, vaan kuormituksen ja levon suhteeseen tulisi kiinnittää huomiota maanantaista sunnuntaihin. Myös Työterveyslaitoksen johtaja ja työterveyspsykologian dosentti Kirsi Ahola kertoo loman olevan vain yksi, kertaluontoinen osa palautumista – siksi työstä pitäisi pystyä irrottautumaan arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Ahola kannustaa myös miettimään, voisiko lomalta tuoda joitakin elementtejä työarkeen voimavarojen lisäämiseksi. Esimerkiksi joustavan työajan puitteissa voi välillä joko herätä vähän myöhemmin ja panostaa uneen tai nousta hieman aikaisemmin ja nauttia rauhallisesta aamusta.

Älä lataa liian suuria odotuksia ja harkitse jaksottamista

Yhtäjaksoinen pidempi loma antaa kyllä enemmän mahdollisuuksia pitkien reppureissujen tekemiseen, mutta toisaalta se lataa myös suuria odotuksia loman onnistumiseen. Entä jos sää ei suosikaan tai mökin omivat sukulaiset saavat veren kiehumaan? Tampereen työterveyden johtava lääkäri Mauri Jussila suosittelee loman pituudeksi vähintään kolmea viikkoa, sillä ensimmäinen viikko menee yleensä työasioita vatvoessa, jolloin varsinainen palautuminen pääsee käyntiin vasta toisen viikon hujakoilla. Tampereen yliopiston tutkijatohtori Jessica de Bloomin Hollannissa tekemän tutkimuksen mukaan loma taas kannattaa jaksottaa useampiin jaksoihin, sillä loman hyvinvointia edistävät vaikutukset haihtuvat jo ensimmäisen työviikon aikana. Lomien ripottelemisen puolesta liputtaa myös Työterveyslaitoksen fysiologian erikoislääkäri Harri Lindholm.

”Voi olla, että työhön palatessa jo muutamassa viikossa alkaa tuntua, ettei olisi ollut lomalla lainkaan. Loman vaikutus jää erityisen lyhyeksi, jos loma on lyhyt ja sen jälkeen on odottamassa stressaavia asioita”, Lindholm kertoo.

Loman pituutta tärkeämpää on kuitenkin lomasta nauttiminen, ja sehän onnistuu parhaiten silloin, kun olotila on vähintään semirento jo ennen vapaalle vaihtamista. Älyttömän havahduttava ja hyödyllinen Hyvinvointianalyysi auttaa sinua tekemään arjen tarvittavia täsmämuutoksia lunkin ja leppoisan loman saavuttamiseksi. Mittaa nyt, ja aloita loma akku täynnä virtaa!

Haluatko sinäkin tietää, kuinka hyvin palaudut lomasi aikana?

Firstbeat Life -palvelu tarjoaa lähes laboratoriotarkkaa dataa ja yksilöllisiä oivalluksia tasapainon löytämiseksi. Tutustu lisää ja jaa linkki työnantajallesi.

Tutustu ja jaa

Lisää artikkeleita