Tutkimus: Onko subjektiivinen stressi yhteydessä objektiivisesti mitattuun stressiin?

Mittaamalla stressitasojasi saat lisätietoa stressireaktioistasi päivän aikana

Tiina Föhr

  • TtM/liikuntalääketiede, fysioterapeutti, tällä hetkellä jatko-opiskelija Jyväskylän yliopistossa
  • Väitöskirjan aihe: Vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden ja työstressin yhteys, mittausmenetelmänä sykevälivaihtelu
  • Väitöskirja koostuu neljästä osatyöstä, joista toisen löydöksiä seuraavassa tekstissä esitellään

Aiemmin kirjoitin väitöskirjani ensimmäisen osatyön tuloksista. Tällä kertaa saan puolestaan esitellä väitöskirjani toisen osatyön tuloksia. Suurin osa stressin arviointimenetelmistä on keskittynyt yksilön subjektiiviseen itse koettuun stressiin. Stressiä voidaan kuitenkin arvioida myös objektiivisesti mittaamalla. Sykevälivaihtelu on saavuttanut tärkeän aseman autonomisen hermoston toiminnan tutkimisessa ja sitä on käytetty laajasti niin fysiologisen kuin psykologisenkin kuormituksen ja häiriöiden arvioinnissa. Tässä tekstissä siis tarkoitan subjektiivisella stressillä kyselyllä arvioitua yksilön koettua stressiä. Objektiivinen stressi/palautuminen puolestaan viittaa yksilön objektiivisesti mitattuun sykevälivaihtelupohjaiseen stressiin.

Väitöskirjani toisen osatyön tarkoitus oli selvittää subjektiivisen stressin yhteyttä objektiiviseen stressiin ja palautumiseen työpäivinä. Lisäksi tarkoitus oli selvittää fyysisen aktiivisuuden, kehon koostumuksen ja iän vaikutuksia tässä yhteydessä. Poikkileikkaustutkimuksen työikäiset tutkittavat (n=221, 83,7% naisia) olivat ylipainoisia ja psykologisesti stressaantuneita. Objektiivinen stressi ja palautuminen määritettiin 1-3 vrk:n sykenauhoituksesta. Tutkittavien sykeseuranta toteutettiin Firstbeatin Bodyguard 2 -mittalaitteella.

Subjektiivisen ja objektiivisen stressin välillä on yhteys mutta myös eroja

Tulokset osoittivat, että vaikka eri tekijät vaikuttivat subjektiiviseen itseraportoituun ja objektiiviseen sykevälivaihtelupohjaiseen stressiin, oli näiden välinen yhteys kohtalainen. Korkeampi ikä oli yhteydessä korkeampaan objektiiviseen stressiin. Puolestaan iällä oli pieni, mutta ei tilastollisesti merkitsevä, päinvastainen vaikutus subjektiiviseen stressiin. Korkeampi fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä vähäisempään subjektiiviseen stressiin. Lisäksi kehon rasvaprosentilla oli pieni käänteinen vaikutus subjektiiviseen stressiin tarkoittaen, että suurempi rasvaprosentti olisi yhteydessä matalampaan stressin, mutta tämä löydös ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Tulokset on esitetty alla kuvassa 1.

Iän, fyysisen aktiivisuuden ja kehonkoostumuksen yhteydet stressiin ja palautumiseen

Kuva 1. Iän, fyysisen aktiivisuuden ja kehonkoostumuksen yhteys subjektiiviseen stressiin sekä objektiiviseen stressiin ja palautumiseen (sukupuoli vakioitu). Tulokset ovat standardoidusta mallista (estimaatti ja keskivirhe). Jäännöskorrelaatio ja keskivirhe subjektiivisen stressin, objektiivisen stressin ja palautumisen, sekä korrelaatiot iän, fyysisen aktiivisuuden ja kehonkoostumuksen välillä.

Stressin subjektiivinen ja objektiivinen arviointi täydentävät toisiaan. Ensimmäisen osatyöni tulokset osoittivat että sekä korkeampi fyysinen aktiivisuus että terveydelle edullisempi kehonkoostumus olivat yhteydessä vähäisempään objektiiviseen stressiin. Tässä toisessa osatyössä vastaavia yhteyksiä ei löydetty ylipainoisten ja pääasiassa inaktiivisten tutkittavien joukossa. Niinpä näiden kahden osatyön tulosten pohjalta voidaan yhteenvetona todeta, että sama tekijä, kuten kehon koostumus, voi vaikuttaa eri tavoin subjektiiviseen ja objektiiviseen stressiin.

Objektiivisten stressin arviointimenetelmien kehittäminen on aiheellista. Kuitenkaan tavoitteen ei tulisikaan olla kehittää jotakin sellaista, joka voidaan selvittää kysymällä. Tuntuu olevan yleinen taipumus ajatella niin, että stressin objektiivinen mittaus antaisi kuvan yksilön subjektiivisesta stressistä. Se ei kuitenkaan ole objektiivisen mittauksen perimmäinen ajatus tai tarkoitus. Kuten jo aiemmin selvitin, subjektiivisen ja objektiivisen stressin välillä on yhteys, mutta ilmeisesti eri tekijät vaikuttavat subjektiiviseen itseraportoituun ja objektiiviseen sykevälivaihtelupohjaiseen stressiin. Tutkimusteni tulokset yhdessä muun aiemman tutkimuksen kanssa antavat näyttöä siitä subjektiivista stressin arviointia ei voida täysin korvata objektiivisia menetelmiä hyödyntäen. Optimaalisinta olisi hyödyntää subjektiivista ja objektiivista menetelmää yhtäaikaisesti toistensa tukena. Väitöskirjani kolmas osatyö odottaa vielä julkaisua. Voin lyhyesti paljastaa että siinä löydettiin subjektiivisen ja objektiivisen stressin käyttäytyvän eri tavoin pitkäaikaisseurannassa. Kerron kuitenkin näistä mielenkiintoisista löydöksistä lisää seuraavalla kerralla.

Tutkimuksen tarkemmat tiedot: Föhr et al.: J Occup Med Toxicol 2015 10:39

Kirjoittaja: 
Tiina Föhr
TtM, fysioterapeutti, jatko-opiskelija (JYU)

Piditkö lukemastasi? Tilaa uutiskirjeemme.

Lisää artikkeleita