Heinäkuu on ihmisen parasta aikaa… olla töissä!

Heinäkuu on hyvää aikaa tehdä töitä

Kesän kohokohta, tuo helteinen ja mansikantäyteinen heinäkuu, pitää edelleen pintansa suomalaisten suosituimpana lomakuukautena. Monille ajatus työnteosta heinäkuussa aiheuttaa suoranaisia vatsanväänteitä, mutta voisi melkein väittää, että heinäkuu on itse asiassa ihmisen parasta aikaa olla töissä.

Säästyt helteiltä ja sateilta

Heinäkuu on tilastollisesti sekä vuoden lämpimin että sateisin kuukausi. Kun lomailijat repivät pelihousujansa vuoroin kaatosateessa ja vuoroin läkähdyttävässä paahteessa, ei ilmastoidussa toimistossa hekottelevan tarvitse kastua tai harmitella huonoja rantakelejä kuin korkeintaan vapaapäivinä. Tämä ei tietenkään koske asfalttityöntekijöitä tai muita säiden armoilla työskenteleviä.

Saat pätevän tekosyyn olla poissa kekkereistä ja kissanristiäisistä

Tilastokeskuksen mukaan häitä juhlitaan eniten heinäkuussa, ja sekös kiristää lomalaisten hermoja. Arvokkaat lomapäivät hupenevat silmissä, kun mökiltä joutuukin lähtemään toiselle puolelle Suomea todistamaan milloin tahtomista, polttareita, sukujuhlia tai milloin mitäkin pullonpyöritystä. Toki kutsusta voi aina kieltäytyä, mutta suurin osa päättää silti osallistua juhlintaan pelkästä velvollisuudentunnosta. Työssä oleva sen sijaan voi kenenkään mieltä pahoittamatta jättää pirskeet väliin aamu-, ilta- tai viikonloppuvuoroon vedoten. Kätevää!

Vältät mökkiruuhkan (ja ärsyttävät sukulaiset)

Suku on pahin, ja se osoittautuu todeksi varsinkin kesällä, kun koko lähisuku vauvasta vaariin ahtautuu saman katon alle tappelemaan nurmikon leikkaamisesta, lasten kasvatuksesta, huussin tyhjentämisestä ja ruoanlaitosta sekä siitä, kuka nämä askareet milloinkin tekee ja millä lopputuloksella. Kuulostaako rentouttavalta? Onneksi mökkiruuhka yleensä hellittää heinäkuun jälkeen, jolloin voit nauttia kesästä omaan tahtiisi ja omassa rauhassa linnunlaulua kuunnellen. Riippukeinu esille ja eikun nokosille!

Voit ottaa rennommin ja kukoistaa töissä

Kun suurin osa työporukasta on lomalla, puhelin pirisee vähemmän ja sähköpostitulva helpottaa. Hiljaisessa ympäristössä ajatukset saavat pallotella, joka on muuten johdon konsultti Susanna Rahkamon mukaan yksi huippuosaajaksi kehittymisen elementeistä. Pienemmän porukan kesken on lisäksi helpompi tarttua kollegaa hihasta ja ehdottaa yhteistä lounasta tai vaikkapa palaverin pitämistä puistopiknikillä. Hiljainen heinäkuu lisää siis parhaimmillaan sekä työtehoa että motivaatiota ja kirsikkana kakun päällä myös yhteishenkeä.

Kerrytät tehokkaasti voimavaroja

Rauhallinen työtahti ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä tuo jaksamista paitsi työhön myös vapaa-ajalle. Kun työstressi vähenee, jää töiden jälkeen paremmin energiaa harrastuksiin ja itselle iloa tuottavien asioiden tekemiseen. Verkkainen päänsisäinen tunnelma on olennainen osa lomalle valmistautumista, sillä mitä työntäyteisempi arki, sitä kauemmin siitä kestää palautua. Heinäkuu tarjoaa siis loistavat puitteet kaikille niille, jotka haluavat ottaa loivan lähdön lomalle ja kerryttää voimavaroja tehokkaasti myös loman aikana.

Olitpa sitten töissä tai lomalla, on tärkeää löytää tasapaino tekemisen ja levon välille.

Tutustu ja jaa

Lisää artikkeleita