Huomioitko työsi kuormittavuuden arjen valinnoissa?

Kuormitus töissä

Työn kuormittavuus lisää sairauspoissaoloja ja heikentää työn laatua. Pienillä muutoksilla voit kuitenkin keventää kuormitusta ja lisätä suorituskykyäsi. Kuvitteellisten Pertin, Pirjon ja Matin elämän läpileikkaukset havainnollistavat työn kuormittavuuden ja arjen valintojen välisen suhteen merkitystä hyvinvointiin. Pystytkö samaistumaan tai löydätkö yhteneväisyyksiä omaan tilanteeseesi?

Fyysinen työ on usein raskasta, meluisaa ja täynnä toistuvia liikkeitä

Ilta lähentelee yhdeksää. Rakennustyöntekijä Pertti on työpäivän jälkeen syönyt noutoruokaa, katsonut kevyttä komediaa ja käynyt saunassa. Mahassa on vielä kuitenkin tilaa tölkilliselle kuohuvaa ohrajuomaa, jota myös ”Pertin perinteiseksi” kutsutaan. Raikkaan kylmä olut kutittaa mukavasti makuhermoja, ja saa olon rentoutuneeksi.

Yöllä Pertti nukkuu kuin tukki, mutta herää aamulla tyypilliseen tapaansa tokkuraisena ja väsyneenä. Kurkkukin tuntuu vähän kuivalta. Työmaalla kesken ison raudoitusurakan Pertti tuntee itsensä kuumeiseksi, ja lähtee päätä pidellen kotiin lepäämään.

Istumatyö: Staattista paikallaanoloa ja tarkkuutta vaativia tehtäviä

Hammashoitaja Pirjo istuu työtuolissaan ja pitelee sylki-imuria potilaan suussa. Paikkaus on pian valmis, ja Pirjo pääsee lähtemään kotiin. Selkä- ja niskakivuista kärsivänä hän poikkeaa matkalla apteekissa hakemassa särkylääkettä ja kipugeeliä. Illalla Pirjo lepäilee sohvalla, ja menee aikaisin nukkumaan. Seuraavana aamuna Pirjon selkä huutaa kivusta eikä hän pääse kunnolla ylös sängystä. Perjantain kunniaksi hän joutuu siis jälleen kerran menemään lääkärille, joka kirjoittaa hänelle viikon sairausloman.

Tutustu kokonaisvaltaiseen hyvinvointipalveluumme

Myyntityö pyörii tulospaineiden, palaverien ja matkustamisen ympärillä

”Kauppa se on mikä kannattaa!” hyräilee myyntipäällikkö Matti kesken kiireisen perjantaipäivän, johon on mahtunut jo kolme asiakastapaamista. Lounaskin jäi syömättä, mutta onneksi laukussa on aina varalla yksi proteiinipatukka. Lauantaina on tiedossa myöhään iltaan kestävä työtapahtuma, joten Matti päättää lähteä energiajuoman voimalla salille nostamaan rautaa. Painot tuntuvat kuitenkin normaalia raskaammilta, eikä hän jaksa tehdä sarjoja loppuun. Kotona Matin sydän sykkii tähtien tahtiin, eikä uni ota tullakseen. Kuukauden päästä Matin esimies saa tiedon, että hänen paras myyntitykkinsä on sairastunut uupumukseen eikä kauppojen kuninkaasta ole töihin ainakaan pariin kuukauteen.

Ylikuormituksen ja alipalautumisen syyt eivät ole yksiselitteisiä

Pertti on saattanut saada flunssapöpön mistä tahansa: töistä, kauppareissulta tai kenties lasten mukana koulusta ja harrastuksista. Monipuolinen ruokavalio ja terveelliset elintavat auttavat lisäämään vastustuskykyä, joka Pertillä saattaa olla hieman huonolla tolalla – lautasen ainoan väriläiskän virkaa kun toimittaa usein pelkkä ketsuppi. Lisäksi myöhään syöty raskas ateria kuormittaa kehoa yön aikana häiriten unta, samoin kuin perinteinen saunaolut, joka heikentää unen laatua vielä entisestään. Pertti myös tuntuu luulevan, että koska hän tekee fyysistä työtä, ei hänen tarvitse liikkua lainkaan vapaa-ajalla. Todellisuudessa fyysistä työtä tekevän pitäisi elää kuin urheilijan, sillä hyväkuntoinen työntekijä kuormittuu vähemmän ja palautuu paremmin.

Pirjon työ hammashoitajana on yksi monista ammateista, joissa työasento on yksipuolinen, staattinen tai hankala. Jatkuva istuminen ja toistuvat samanlaiset liikkeet altistavat erilaisille lihasjännityksille, kiputiloille ja rasitussairauksille. Kaikilla ei ole kuitenkaan työn puolesta mahdollisuutta vaihtaa työasentoa tai pitää rentouttavia mikrotaukoja. Työssä, jossa edellisen asiakkaan astuessa ovesta ulos astuu seuraava saman tien sisään, ei jää aikaa kehoa palauttavaan tai rentouttavaan toimintaan. Ei siis ihme, että myös Pirjo kokee tilanteensa särkylääkkeiden orjana varsin tuskastuttavana. Kun ihminen tuntee kipua, hän tekee kaikkensa välttääkseen sitä. Näin toimii myös Pirjo, joka työpäivien jälkeen heittäytyy sohvalle lepäämään, vaikka normaalisti hän lähtisi lenkille raikkaaseen ulkoilmaan. Mitä keho edellä, sitä mieli perässä.

Työn imussa suihkiva myynti-Mattimme antaa itsestään jatkuvasti 110 %, mutta jos menee koko ajan täysillä, ei ole koskaan huippukunnossa. Pää kolmantena jalkana juokseminen aiheuttaa pitkällä aikavälillä uupumusta, joka ei hevillä helpota. Moni voikin samaistua Matin kuluttavaan tilanteeseen, jossa elimistö on jo pitkään käynyt ylikierroksilla, mutta kaasu pysyy pohjassa kunnes keho joutuu tekemään itse pakkojarrutuksen.

Kohti kuormituksen ja palautumisen tasapainoa

Suomeen mahtuu monta Perttiä, Pirjoa ja Mattia. Heitä kaikkia yhdistää yhteinen tavoite voida paremmin. Me Firstbeatilla haluamme auttaa jokaista yksilöä löytämään tasapainon tekemisen ja levon välillä. Sinäkin voit parantaa hyvinvointiasi merkittävästi pienillä muutoksilla, ja saada lisää voimavaroja ja energiaa niin työhön kuin arkeen. Siispä työn iloa ja kevyempää kuormitusta!

Ratkaistaan yhdessä yrityksesi haasteita hyvinvoinnin ja työkyvyn kehittämiseksi! Me autamme sinua ennakoimaan, johtamaan tiedolla ja tekemään tulosta.
Tutustu ja jaa

Lisää artikkeleita

Työkyvyttömyyseläkkeet kääntyivät nousuun – lähes puolet johtui mielenterveyssyistä

Artikkeli #Työkykyjohtaminen

Työkyvyttömyyseläkkeet kääntyivät nousuun – lähes puolet johtui mielenterveyssyistä

Työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kääntyi selvään kasvuun vuodenvaihteessa 2017–2018. Eläketurvakeskuksen (ETK) mukaan uusia työkyvyttömyyseläkkeitä alkoi viime vuonna yli tuhat enemmän kuin edellisvuonna, mikä vastaa 7 % nousua. Kehityksen suunta kääntyi päälaelleen myös…