
Jokainen ikä tuo mukanaan omat hyvinvoinnin haasteensa ja mahdollisuutensa. Nuoruuden vuosina jaksamme enemmän, mutta stressaamme myös eniten. Keski-iässä ruuhkavuodet koettelevat palautumiskykyä, mutta samalla opimme asettamaan oman terveytemme etusijalle. Kun saavutamme elämän tasaisemman vaiheen, aikaa on enemmän harrastuksille ja omalle hyvinvoinnille, vaikka kehon fysiologiset muutokset haastavatkin palautumista. Vaikka fyysinen suorituskyky vähenee, elämänkokemus ja mielen tyyneys tuovat tasapainoa, joka auttaa pitämään stressin loitolla. Lopulta vuosien varrella opitut tavat ja viisaat valinnat antavat meille mahdollisuuden elää täysillä – keho ja mieli yhteistyössä.
Lukemattomien sattumien sekä sattumien summana kukin kulkija jättää aina oman, täysin ainutlaatuisen polkunsa taakseen, jota elämäksikin kutsutaan. Vaikka tarinoita on yhtä monta kuin kulkijaa, on jokaiselle elämänvaiheella omat erityispiirteensä, kun asiaa katsotaan laajemmin kunkin elämänvaiheen kautta. Mitä nämä vuodet pitävät sisällään ja voisiko näistä tavoista ja valinnoista oppia jotain? Sukupuolten välisiä eroavaisuuksia tarkasteltiin aiemmassa blogissa. Tämän blogin tarkoituksena on paneutua tarkemmin ikääntymisen ja eri elämänvaiheiden myötä esiin nouseviin ilmiöihin, joita ainutlaatuinen Big Datamme aiheesta kertoo.
Olemme viimeisten vuosikymmenien ajan päässeet aitiopaikalta seuraamaan tätä matkaa satojen tuhansien kanssakulkijoiden kautta. Tallentamamme ainutlaatuisen tarkka, objektiivinen tieto yli miljoonasta mitatusta vuorokaudesta kertoo yksilöiden hyvinvoinnista ja valinnoista aivan yhtä monta mielenkiintoista ja ainutlaatuista tarinaa. Ymmärtämällä näitä yhteyksiä, voimme oppia tekemään matkamme varrella viisaampia valintoja. Ja kun valitsemme viisaasti, annamme itsellemme mahdollisuuden elää todeksi se tarina, jonka päähenkilönä itse aina olemme. Tulevaisuuteen on pyritty kurkistelemaan aikojen alusta lähtien niin kristallipallon, korttien kuin tähtienkin kautta. Onneksi salaisuuden verhon saumat ovat kestäneet ja ainoa asia mihin edelleenkään voimme vaikuttaa on tämä hetki. Paremman huomisen puolesta asioita voi ja kannattaa aina tehdä. Ja niitä asioita, joihin emme voi vaikuttaa, on parempi hyväksyä kuin jäädä murehtimaan.
Eri elämänvaiheet ja hyvinvoinnin haasteet
Tällä porauksella big datan syviin uumeniin onkin tarkoituksena tehdä kurkistus meitä kaikkia tasapuolisesti kohtelevan ikääntymisen kautta. Ennen oli kaikki paremmin -kaihoilu ei onneksi edes terveyden ja hyvinvoinnin kohdalla pidä paikkaansa. On totta, että nuorena jaksaa ja kykenee niin lenkkipolulla kuin yössäkin juosta kovempaa. Nuorempana akut latautuvat ja unikin tulee hyvin, kunhan vain nukkumaan muistaa mennä. Voimaa ja virtaa on, elämä on täynnä suuria mahdollisuuksia. Mahdollisuudet luovat odotuksia, joiden kolikon kääntöpuolella herää huoli ja kysymykset omasta riittävyydestä ja vertailusta muihin. Tunne omasta stressin määrästä onkin suurinta kaikkein nuorimpien ikäluokkien eli 20-30 -vuotiaiden kohdalla. Tällä ilmiöllä on oma pitkä hintansa, johon yrityselämän sekä terveydenhuollon puolella on viime aikoina havahduttu.
Kohti keski-ikää mentäessä patinan sävyt alkavat värjäämään ikuisen nuoruuden veistoksia samalla kun sekuntikello sekä vaa’an viisarit rullaavat aiempaa pidemmälle. Huippusuorittaminen työelämässä ei hyvinvointitekoina useinkaan näy. Samaan aikaan luonnolliset vastuut perhe-elämän pyörittämisestä verottavat omaa aikaa ja nuorempana joustanut laina omasta sukanvarresta tyhjenee. Unelta on aikaa helppo varastaa ja liikkumisen voi aloittaa aina sitku. Valinnat vain näkyvät auttamattomasti heikentyneessä palautumiskyvyssä ja fyysisessä kunnossa. Kuormituksen hallinta keskellä kiireisintä arkea jakaa valinnat usein enemmän ja vähemmän terveyden kannalta edullisille poluille. Oma hyvinvointi ja terveys nousee tässä elämänvaiheessa usein prioriteettilistan kärkipäähän. Onneksi ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa, mikäli henkisen tai ihan fyysisen piston sydämessään kuorman alla tuntee. Ilmiö on havaittavissa hyvin alla näkyvässä kuvaajassa (kuva 1.).
Kuva 1. Aikaa liikkumiselle ja itsestään huolehtimiselle on iän myötä enemmän. Liikunta jää vähäisemmäksi erityisesti ruuhkavuosien aikana, mutta ikääntyessä aikaa hyvinvoinnin ylläpidolle on enemmän.
Stressin ja hyvinvoinnin yhteys eri ikäryhmissä
Ruuhkavuosien jälkeen arjen kiireet ja unen rytmit alkavat tasoittua. Lapset pärjäävät itse, ja urakin on usein vakiintunut. Vaikka keskimääräinen kuntotaso iän myötä jatkaa loivaa laskuaan, alkaa aikaa löytyä tässä vaiheessa omille harrastuksille sekä liikunnalle. Omasta hyvinvoinnista ja terveydestä on syytäkin pitää entistä tarkempaa huolta, sillä ilmaiseksi ei tule enää yhtään mitään. Vaikka keski-iän säännöllisempi elämänrytmi ja vakaampi toimeentulo luo usein puitteet paremmalle palautumiselle, ei uni ja palautuminen ole enää yhtä laadukasta kuin nuorempana. Tämän seurauksena myös erittäin heikosti palautuvien henkilöiden osuus kasvaa huolestuttavan tasaisesti iän myötä (kuva 2.)
Kuva 2. Suuressa uupumisriskissä olevien henkilöiden osuus lisääntyy. Suuressa uupumusriskissä olevien määrä lisääntyy ikääntyessä, kun palautuminen heikkenee. Palautumishaasteisissa naisten osuus on miehiä suurempi.
Vaikka fysiologiset muuttujat hyvinvoinnin osalta kulkevat vääjäämättä iän myötä kohti auringonlaskua, ei tulevaisuus silti tarkoita elämänlaadun heikkenemistä. Lisääntyneet vapausasteet ajankäytön osalta, huipussaan oleva ammattitaito sekä itsetuntemuksen lisääntyminen yhdistettynä realistisempaan ja armollisempaan minäkuvaan muokkaavat suhtautumista ympärillä olevaan maailmaan. Matkan varrella vastaan tulleet ilot ja surut ovat muovanneet ajattelua ja toimineet oppeina eikä eteen tulevat mutkat enää hetkauta kulkua samassa määrin kuin aiemmin. Tämän myötä myös stressiin suhtautuminen muuttuu ja koetun stressin määrä jatkaa laskuaan iän myötä (Kuva 3.). Elämä on hyvää ja aamuiset kolotuksetkin vain kertovat, että liikkeelle on taas päästy.
Kuva 3. Stressin tunne on vähäisempää varttuneemmilla henkilöillä. Naiset kokevat itsensä stressaantuneiksi huomattavasti useammin kuin miehet. Ikääntyessä stressin tunne vähenee.
Kokemuksen vaikutus stressiin ja hyvinvointiin
Vuodet ja vuosikymmenet eivät ole siis veljiä keskenään. Jokaiseen ikäkauteen liittyy omat haasteensa ja kuormitustekijänsä. Samalla on hyvä kuitenkin muistaa, että lisääntyneet kynttilät kakun päällä myös muovaavat meitä ja ajatteluamme. Vuosien kokemuksen ja ajattelun kirkastumisen kautta syntynyt tyytyväisyys ja hyväksyminen vähentävät koettua stressiä ja tuovat merkitystä elämään. Onkin lohdullista havaita, että elämänlaadun kannalta kenties tärkein, oma kokemus hyvinvoinnista, nouseekin tasaisesti työuran aikana viimeiset 20 vuotta aina eläkeiän porteille asti (kuva 4.).
Kuva 4. Myönteinen kokemus omasta hyvinvoinnista vahvistuu eläkeikää lähestyttäessä.
Näiden havaintojen pohjalta on perusteet todeta paikallisen mäkimestarin sanoin elämän todella olevan ihmisen parasta aikaa. Tämän päivän parhaatkaan tavat ja tottumukset eivät ole tae hyvälle huomiselle. Viisaasti valitsemalla ja omaa terveyttä sekä hyvinvointia vuosien varrella vaalimalla annamme mahdollisuuden parhaaseen itseltä saatuun syntymäpäivälahjaan: terveeseen ja toimintakykyiseen kehoon sekä mieleen taas tulevaksi vuodeksi.
Jos pidit tästä artikkelista, tilaa uutiskirjeemme.
Lisää artikkeleita

Miksi naisilla on enemmän stressiä kuin miehillä? Objektiivinen data paljastaa eroja
Naiset kokevat enemmän stressiä kuin miehet. Myös mitattu fysiologinen data kertoo naisten suuremmasta stressin määrästä miehiin verrattuna.

Matka hyvinvoinnin numeroiden taakse
Uuden Hyvinvointitekijät raportoinnin avulla Firstbeat Life -palveluntarjoajat saavat asiakkaidensa hyvinvoinnista selkeän kokonaiskuvan, joka on sanoitettu kielelle, jolla valmentaminen muuttuu arjen teoiksi ja toimiksi.